Hyppää sisältöön
Media

Pohjoismaisessa oikeusyhteistyökokouksessa pohdittiin vihapuheen ja viharikosten ennalta ehkäisyä

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 21.6.2016 12.01
Tiedote

Vihapuheen ja viharikosten torjuminen nousi keskeisenä aiheena esiin tänään 21.6. Kotkassa pidetyn Pohjoismaiden oikeusyhteistyön ministerikokouksen keskusteluissa.

Syrjäytyminen ja syrjintä voivat edesauttaa yhteiskunnasta sivuun jäämistä, ääritapauksissa jopa radikalisoitumista. Kokouksessa korostettiin, että yhteisen, pohjoismaisen oikeuskulttuurin mukaisesti tärkeää on edistää rakentavaa yhteiskunnallista ilmapiiriä ja näin vaikuttaa turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen.

- Vihapuheen torjunnassa avainasemassa on ennen kaikkea asenteiden muuttaminen, eivät rangaistussäännökset. Vihapuhetta on ehkäistävä yhteistyössä eri toimijoiden kuten viranomaisten, yhteisöpalveluiden tuottajien sekä kansalaisyhteiskunnan kautta ja avulla, totesi oikeus- ja työministeri Jari Lindström omassa puheenvuorossaan.

Lindström muistutti, että vihapuhe on myös signaali ihmisten pahoinvoinnista ja toivottomuudesta.

- Toivottomuus kumpuaa syrjäytymisestä ja siitä, että ihmiset eivät koe voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä. Toivottomuus voi lietsoa vihaa. Ihmisten osallisuuden lisääminen on tärkeä keino vihapuheen ehkäisyssä, hän painotti.

Kokouksessa todettiin, että radikalisoitumisen ehkäisyn kannalta on tärkeää edistää ja tukea yhteiskunnassa olevia, radikalisoitumiselta suojaavia tekijöitä. Näitä ovat ennen kaikkea hyvä ja kaikki oppilaat huomioiva koulutusjärjestelmä, medialukutaidon kehittäminen sekä nuorten osallisuuden ja osallistumisen tukeminen.

Pohjoismaiden oikeusyhteistyön ministerikokous pidetään vuosittain. Kotkan kokous oli osa Suomen Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajuutta.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin johdolla pidettyyn kokoukseen osallistuivat oikeusministeri Søren Pind Tanskasta, oikeusministerin erityisavustaja Þórdís Kolbrún Gylfadóttir Islannista, oikeusministeriön valtiosihteeri Ove André Vanebo Norjasta, oikeusministeriön valtiosihteeri Catharina Espmark Ruotsista sekä Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Dagfinn Høybråten. Myös Färsaaret ja Grönlanti olivat edustettuina kokouksessa.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Laura Määttänen, puh. 02951 50332 (sähköposti: [email protected]), ja
erityisasiantuntija Panu Artemjeff, puh. 02951 50211 (sähköposti: [email protected])

 
 
Jari Lindström
Sivun alkuun