Hyppää sisältöön
Media

Rikoksesta epäillyn luovuttamista ja kansainvälistä perheoikeutta koskevien asioiden käsittely muuttuu vuoden 2016 alusta

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 7.12.2015 11.12
Tiedote

Vuoden 2016 alusta rikoksesta epäillyn tai tuomitun luovuttamista koskevat asiat Suomen ja muiden EU-maiden sekä Pohjoismaiden välillä keskitetään Helsingin käräjäoikeuteen, samoin eräät kansainväliset perheoikeudelliset asiat. Muutoksenhakuun korkeimmalta oikeudelta tarvitaan jatkossa valituslupa.

Tähän asti epäillyn tai tuomitun luovuttamisesta toiseen EU-maahan ja Pohjoismaahan on päätetty Helsingin, Oulun, Pirkanmaan ja Pohjois-Savon käräjäoikeuksissa. Jatkossa päätöksenteko keskitetään Helsingin käräjäoikeuteen, joka voi halutessaan käyttää videoyhteyttä asian käsittelyssä. Sen ratkaisusta voi valittaa suoraan korkeimpaan oikeuteen, mutta jatkossa vain, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan.

Vuoden 2016 alusta Helsingin käräjäoikeuteen siirtyvät käsiteltäväksi tietyt kansainväliset ulkomaisen päätöksen tunnustamista ja täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevat perheoikeusasiat, jotka tähän asti on ensimmäisenä oikeusasteena käsitellyt Helsingin hovioikeus.

Jatkossa Helsingin käräjäoikeus muun muassa vahvistaa ulkomaisia ratkaisuja, jotka koskevat esimerkiksi lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta. Näissä asioissa muutosta voidaan hakea käräjäoikeuskäsittelyn jälkeen Helsingin hovioikeudelta ja edelleen korkeimmalta oikeudelta, jos se myöntää valitusluvan. Lapsen palauttamista koskevat asiat käsitellään edelleen ensin Helsingin hovioikeudessa, mutta muutoksenhaku korkeimpaan oikeuteen edellyttää tässäkin asiassa valituslupaa.

Lisäksi vuoden vaihteessa muuttuu korkeimmassa oikeudessa rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista ja lapsen palauttamista koskevien valitusten käsittely siten, että nämä asiat on mahdollista käsitellä kolmen jäsenen kokoonpanossa.

Myös kansalaisten asioiden hoito helpottuu, kun ulkomaisia avioeropäätöksiä voidaan tunnustaa ilman tuomioistuimen vahvistusta nykyistä laajemmin.

Muutokset perustuvat oikeudenhoidon uudistamisohjelmaan vuosille 2013 - 2025. Ohjelman tavoitteena on vähentää asioiden käsittelyyn tarvittavaa työmäärää ja järkevöittää työnjakoa eri tuomioistuinasteiden välillä oikeusturvaa vaarantamatta. Samalla turvataan vaatimus tämän tyyppisten asioiden käsittelemisestä kiireellisesti.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Katariina Jahkola, puh. 02951 50246 (luovuttamisasiat)
sähköposti: etunimi.sukunimi(at)om.fi
lainsäädäntöneuvos Outi Kemppainen, puh. 02951 50260 (kansainväliset perheoikeusasiat)
HUOM. sähköposti: etunimi.h.sukunimi(at)om.fi

Jari Lindström
Sivun alkuun