Hyppää sisältöön
Media

Rikosseuraamuslaitokselle oikeus puuttua kauko-ohjattavien lennokkien lennättämiseen vankila-alueella

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 29.6.2018 15.12
Tiedote

Rikosseuraamuslaitokselle aiotaan antaa oikeus puuttua erilaisten kauko-ohjattavien lennokkien lennättämiseen vankila-alueilla. Laitos saisi käyttää teknisiä laitteita, joiden avulla tällaiset kulkuneuvot voidaan havaita ja tarvittaessa puuttua niiden kulkuun, jos se on välttämätöntä vankilan järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Puuttumisessa voitaisiin käyttää esimerkiksi laitetta, jolla vaikutetaan kulkuneuvon käyttämään radiosignaaliin.

Asiaa koskeva lakiesitys on lähetetty lausunnolle. Rikosseuraamuslaitoksella ei tällä hetkellä ole selkeää toimivaltaa puuttua miehittämättömien kulkuneuvojen liikkumiseen vankilan alueella tai sen yläpuolella.

Erilaisten miehittämättömien kulkuneuvojen ja erityisesti lennokkien ja miehittämättömien ilma-alusten käyttö on lisääntynyt viime vuosina. Tämä on muodostanut uuden turvallisuusuhan vankiloille, koska tällaisten laitteiden avulla on mahdollista kuljettaa vankilaan luvattomia aineita ja esineitä. Vankiloissa on jo tehty havaintoja tällaisesta toiminnasta. Laitteiden yleistyessä ja halventuessa myös niiden käyttö vankilaturvallisuutta vaarantaviin tarkoituksiin voi lisääntyä.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Juho Martikainen, 029 515 0520, [email protected]

Luonnos hallituksen esitykseksi Lausuntopalvelu.fissä 

Sivun alkuun