Selkokielisyyttä lisätään valtionhallinnossa

Oikeusministeriö 11.12.2013 13.50
Tiedote -

Valtioneuvoston 30. lokakuuta hyväksymästä tulevaisuusselonteosta "Kestävällä kasvulla hyvinvointia" on tänään julkaistu suomenkielinen mukautus selkokielelle. Se sisältää pääkohdat tulevaisuusselonteosta ja avaa tekstissä käytettyjä käsitteitä.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun valtioneuvosto julkaisee selkokielisen version asiakirjastaan tässä laajuudessa. Hallitus on linjannut, että viranomaisviestinnässä on pyrittävä mahdollisimman selkeään ja ymmärrettävään kieleen.

Suomi on myös tällä hallituskaudella liittynyt kansainväliseen Avoimen hallinnon kumppanuushankkeeseen, jossa keskitytään muun muassa selkeän kielen sekä avoimen tiedon edistämiseen.

Tulevaisuusselonteon mukauttamisesta on vastannut Kehitysvammaliiton yhteydessä toimiva Selkokeskus. Ruotsinkielinen selkoversio julkaistaan tammikuussa 2014.

Myös oikeusministeriön parhaillaan valmistelemasta demokratiapoliittisesta selonteosta on tarkoitus julkaista kevään 2014 aikana selkokieliset yhteenvedot.

Kaikilla mahdollisuus osallistua keskusteluun Suomen tulevaisuudesta

Valtioneuvoston kanslia päätti teettää selkokielimukautukset tulevaisuusselonteosta, jotta myös niillä kansalaisilla, joilla on vaikeuksia lukea yleiskieltä, olisi mahdollisuus tutustua selontekoon ja osallistua siitä käytävään keskusteluun.

Jo valmisteluvaiheessa kerättiin sosiaalisen median avulla kansalaisten mielipiteitä ja ajatuksia siitä, millaista tulevaisuutta Suomessa kannattaa tavoitella ja mitä sen toteuttamiseksi tulee tehdä. Lisäksi eri puolilla Suomea järjestettiin syksyllä 2012 keskustelutilaisuuksia aiheesta.

Käydyt keskustelut ovat olleet mukana valmistelutyössä alusta alkaen. Kansalaisten osallistuminen tällä tavoin on selonteon valmistelutyön historiassa uutta.

Parhaillaan selonteko on avoinna jatkoideoinnille ja keskustelulle tulevaisuusselonteon verkkosivuilla osoitteessa www.2030.fi. Sivustolla julkaistaan myös eri alojen asiantuntijoiden kommentteja tulevaisuusselonteosta. Tulevaisuusselonteon ministerityöryhmä käsittelee saatuja kommentteja keväällä 2014.

Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Riitta Kirjavainen, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 182
erikoissuunnittelija Niklas Wilhelmsson, oikeusministeriö, puh. 02951 50348