Hyppää sisältöön
Media

Rikostaustaote aiotaan muuttaa maksulliseksi

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 5.10.2011 8.40
Tiedote -

Lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava ja Oikeusrekisterikeskukselta saatava rikostaustaote aiotaan muuttaa maksulliseksi. Eduskunnalle tänään annetun lakiesityksen mukaan otteesta perittäisiin ensi vuoden alusta alkaen valtion maksuperustelain mukainen eli otteen antamisesta aiheutuviin todellisiin kustannuksiin perustuva maksu. Maksu olisi 13,40 euroa.

Vuoden 2012 alusta rikostaustaote vaaditaan myös opiskelijalta lasten kanssa tapahtuvaa työssäoppimista tai harjoittelua varten. Opiskelijalle ote olisi jatkossakin maksuton.

Rikostaustaotteita on Oikeusrekisterikeskuksesta luovutettu vuosittain 57 000 - 73 000 kappaletta. Otteiden määrä on ollut huomattavasti suurempi kuin mitä arvioitiin, kun laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä tuli voimaan vuonna 2003. Lähivuosina määrä on edelleen kasvamassa useiden vireillä olevien lainsäädäntömuutosten johdosta.

Rikostaustaotteiden antamisesta on aiheutunut Oikeusrekisterikeskukselle huomattavasti ennakoitua suuremmat kustannukset. Niitä on vuosittain jouduttu rahoittamaan viraston atk-järjestelmien ylläpitoon ja kehittämiseen tarkoitetuilla määrärahoilla. Tulevilla maksutuloilla olisi tarkoitus kattaa näitä ylimääräisiä kustannuksia, jolloin perusmäärärahoja voitaisiin käyttää viraston välttämättömiin tietohallintomenoihin.

Yksityisen henkilön muuhun tarkoitukseen, kuten esimerkiksi ulkomaista työ- tai oleskelulupaa varten, tilaama rikosrekisteriote on jo nykyisin maksullinen.

Lisätietoja:
ylitarkastaja Jennimari Huovinen, puh. 09 1606 7649

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun