Hyppää sisältöön
Media

Syyttäjälaitos välttyy henkilöstön vähentämiseen liittyviltä yt-neuvotteluilta kehyspäätöksen lisärahoituksen turvin

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 24.3.2015 15.11
Tiedote

Hallituksen tänään 24.3. päättämässä vuosien 2016 - 2019 teknisessä julkisen talouden suunnitelmassa eli ns. kehyspäätöksessä osoitettiin lisärahoitusta syyttäjälaitokselle.

Valtakunnansyyttäjävirasto olisi lähipäivinä joutunut aloittamaan henkilöstön yhteistoimintamenettelyn, koska aiemman kehyspäätöksen (v. 2015 - 2018) mukaisesti harmaan talouden torjuntaan osoitettu lisärahoitus oli päättymässä kuluvan vuoden lopussa. Yt-neuvottelut olisivat koskeneet noin 40 syyttäjälaitoksen työntekijää.

Hallituksen päätöksen mukaan kehyksen mitoituksessa on otettu huomioon koko kehyskaudelle 2016 - 2019 syyttäjälaitokselle harmaan talouden torjuntaan vuotuinen lisäys 3,3 milj. euroa, josta 0,4 milj. euroa siirretään hallinnonalan sisältä.

- Oli tärkeää, että tältä historiallisestikin poikkeukselliselta menettelyltä voitiin välttyä. Nyt työ syyttäjälaitoksessa voi jatkua keskeytyksettä. Tämä on hyvä uutinen koko rikosprosessiketjun toimivuuden kannalta ja erityisesti talousrikosten torjunnalle, painottaa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Harmaan talouden torjuntatyö on syyttäjälaitoksessa ollut tuloksellista. Käytännössä kyse on törkeistä vero-, velallisen- ja kirjapitorikoksista, joissa talousrikostutkinnan tehokkuus riippuu olennaisesti siitä, missä määrin syyttäjälaitos kykenee hoitamaan käsiteltäväksi valmistuvia juttuja.

Vuonna 2012 talousrikossyyttäjien ratkaisemissa jutuissa aiheutetun vahingon tai rikoshyödyn määrä oli yhteensä n. 95 milj. euroa, vuonna 2013 n. 87 milj. euroa ja vuonna 2014 n. 133 milj. euroa. Talousrikoksista on saatu haltuun omaisuutta vuosina 2010 - 2014 yhteensä n. 182 milj. euroa. Rikoshyödyn määrä ei ole kuitenkaan ainoa harmaan talouden laajuutta kuvaava mittari.

Tekninen julkisen talouden suunnitelma on pohja sekä hallitusohjelmaneuvotteluihin että seuraavalle julkisen talouden suunnitelmalle, josta eduskuntavaalien jälkeinen uusi hallitus päättää syksyllä 2015.

Lisätiedot:
ministerin erityisavustaja Otto Andersson, puh. 02951 50255, ja
kansliapäällikkö Tiina Astola, puh. 02951 50168

Sivun alkuun