Hyppää sisältöön
Media

Tasavallan presidentin vaali vuonna 2012

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 15.12.2011 9.45
Tiedote -

Tasavallan presidentti valitaan suoralla, tarvittaessa kaksivaiheisella vaalilla. Ensimmäinen vaali toimitetaan sunnuntaina 22. tammikuuta 2012. Vaaliajankohta on viikkoa myöhäisempi kuin aiemmissa presidentinvaaleissa.

Jos kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisessä vaalissa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan toinen vaali sunnuntaina 5. helmikuuta. Ehdokkaina ovat kaksi ensimmäisessä vaalissa eniten ääniä saanutta ehdokasta. Toisessa vaalissa enemmän ääniä saanut ehdokas on valittu tasavallan presidentiksi. Presidentin toimikausi on kuusi vuotta.

Vaalissa on 8 ehdokasta, jotka kaikki ovat eduskuntapuolueiden asettamia. Helsingin vaalipiirilautakunta on arponut ehdokkaille numerot 12. joulukuuta ja laatii ehdokasluettelon 15. joulukuuta. Ehdokasnumerot säilyvät samoina mahdollisessa toisessa vaalissa.

Presidentinvaalissa ovat äänioikeutettuja kaikki Suomen kansalaiset, jotka täyttävät 18 vuotta viimeistään ensimmäisen vaalin vaalipäivänä. Äänioikeutettuja on hieman yli 4,4 miljoonaa.

Kaikki äänioikeutetut, joiden osoite on väestötietojärjestelmässä, saavat Väestörekisterikeskukselta kaksi samanlaista ilmoituskorttia (ilmoitus äänioikeudesta). Niistä toinen on tarkoitettu käytettäväksi ensimmäisessä vaalissa ja toinen toisessa vaalissa. Ilmoituskortit postitetaan joulukuun aikana.

Ilmoituskorttien mukana on luettelo äänestäjän oman vaalipiirin ennakkoäänestyspaikoista. Ennakkoäänestyspaikoista ja niiden aukioloajoista on tiedot myös internetissä osoitteessa www.vaalit.fi. Niistä saa lisäksi tietoa oikeusministeriön maksuttomasta vaalipalvelunumerosta 0800 9 4770 (ruotsiksi numerosta 0800 9 4771).

Henkilöllisyystodistus mukaan äänestykseen

Äänestäjän on esitettävä kuvallinen henkilöllisyystodistus äänestämisen yhteydessä. Vaalipäivänä saa äänestää vain ilmoituskorttiin merkityssä äänestyspaikassa. Äänestyspaikat ovat vaalipäivänä avoinna kello 9-20.

Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Ennakkoäänestys ensimmäisessä vaalissa on kotimaassa 11. - 17. tammikuuta. Toisessa vaalissa ennakkoäänestys on kotimaassa 25. - 31. tammikuuta. Eräät ennakkoäänestyspaikat ovat auki vain osan ennakkoäänestysajanjaksosta.

Ulkomailla ennakkoäänestys järjestetään 254:ssä Suomen edustustossa. Ulkomailla ennakkoäänestys on ensimmäisessä vaalissa 11. - 14. tammikuuta ja toisessa vaalissa 25. - 28. tammikuuta. Useissa ulkomaan ennakkoäänestyspaikoissa aukioloaika on kuitenkin mainittua ajanjaksoa lyhyempi.

Henkilö, jonka liikuntakyky on rajoittunut siinä määrin, ettei hän pääse ennakkoäänestys- tai vaalipäivänä äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakkoon kotonaan. Myös omaishoitaja, joka asuu kotiäänestäjän kanssa samassa taloudessa,
voi tietyin edellytyksin äänestää samassa yhteydessä. Kotiäänestykseen tulee ilmoittautua oman kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään 10. tammikuuta ennen kello 16.

Vaalituloksen julkaiseminen

Ennakkoäänestyksen tulos pyritään saamaan valmiiksi vaalipiirilautakunnissa vaalipäivänä kello 20:een mennessä. Vaalipäivän äänestyksen alustava tulos valmistuu ensimmäisessä vaalissa arviolta noin kello 22 ja toisessa jonkin verran nopeammin.

Helsingin vaalipiirilautakunta vahvistaa ensimmäisen vaalin tuloksen tiistaina 24. tammikuuta kello 10 jälkeen. Sen jälkeen oikeusministeriö toteaa, toimitetaanko toinen vaali. Helsingin vaalipiirilautakunta vahvistaa toisen vaalin tuloksen keskiviikkona 8. helmikuuta. Tasavallan presidentti ryhtyy toimeensa valitsemista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä. Presidentin toimikausi voi siten alkaa joko helmikuun tai maaliskuun alussa.

Presidenttiehdokkaan asettaneiden puolueiden on tehtävä Valtiontalouden tarkastusvirastolle ilmoitus vaalirahoituksesta. Ilmoitus on annettava kahden kuukauden kuluessa vaalituloksen vahvistamisesta. Lisätietoa vaalirahoitusilmoituksista www.puoluerahoitusvalvonta.fi.

Vaalitietoa jaetaan myös kirjeitse ja Facebookissa

Oikeusministeriö lähettää presidentinvaalissa jälleen uusille äänestäjille kirjeen, jolla pyritään innostamaan nuoria käyttämään äänioikeuttaan. Yli 48 000 nuorella on nyt ensimmäistä kertaa tilaisuus äänestää valtiollisissa vaaleissa. Vaalit.fi -verkkosivusto on mukana myös Facebookissa. Kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret äänestäjät.

Ministeriön vaalisivuilla www.vaalit.fi on saatavilla tietoa presidentinvaalista noin kahdellakymmenellä eri kielellä. Mukana ovat inarinsaame, koltansaame, pohjoissaame, karjala, romani ja viittomakielet sekä englanti, viro, venäjä, somali, saksa, kiina, vietnam, turkki, arabia, espanja, ranska, kurdi ja albania.

Vaalisivuilla on myös selkokielistä aineistoa suomeksi ja ruotsiksi. Painettu selkokielinen esite vaaleista on lähetetty erityisryhmille yhteistyössä Selkokeskuksen kanssa.

Presidentinvaalin ehdokastiedot tuotetaan näkövammaisille saavutettavassa muodossa: äänitteenä, pistekirjoituksella ja verkkosivuilla. Palvelu toteutetaan yhteistyössä Näkövammaisten Keskusliiton kanssa.

Presidentinvaalia tuodaan esille tv-tietoiskulla, jota esitetään tv-kanavilla ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän äänestyksen yhteydessä.

Lisätietoa:
vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, puh. 09 1606 7572
neuvotteleva virkamies Jussi Aaltonen, puh. 09 1606 7620
sähköposti: [email protected]

Vaalit.fi -sivuilla tietoa ja tuloksia

- Tietoa presidentinvaalista eri kielillä
- Tiedot ennakkoäänestyspaikoista ja niiden aukioloajoista
- Tiedot ehdokkaista ja ehdokasnumerot ovat sivuilla 15.12. lähtien

- Ennakkoäänestyksen aikana vaalisivuille tulee päivittäin noin klo 18 ja noin klo 21 tiedot ennakkoon äänestäneiden määristä koko maassa. Kello 21 kerrotaan myös ennakkoon äänestäneiden määrät vaalipiireittäin ja kunnittain. Viikonvaihteessa tiedot päivitetään jo noin klo 17.

- Vaali-iltana 22.1. vaalisivuilla kerrotaan alustavan laskennan edistymisen mukaisesti äänimäärät koko maassa, vaalipiireissä ja kunnissa. Kun alustava laskenta on kokonaan valmis, kerrotaan äänestysaluekohtaiset äänimäärät.

- Vahvistetut tulokset päivitetään vaalisivuille tarkastuslaskennan valmistuttua 25.1.

- Mahdollisessa toisessa vaalissa tulospalvelun aikataulut ovat samat kuin ensimmäisessä vaalissa.

Tallenne tiedotustilaisuudesta 15.12.2011

Sivun alkuun