Hyppää sisältöön
Media

Terrorismirikosten rangaistavuus laajenee ensi vuoden alusta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 11.12.2014 13.25
Tiedote -

Kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten tulee rangaistavaksi vuoden 2015 alusta. Myös terrorismin rahoittamisen rangaistavuus laajenee. Muutosten tarkoituksena on ehkäistä terroristisessa tarkoituksessa tehtäviä rikoksia ja niiden tekemistä edistäviä rikoksia.

Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa lainmuutosten voimaantulo 12. joulukuuta.

Tähän asti kouluttautumista terrorismirikoksen tekemistä varten ei ole nimenomaisesti säädetty rangaistavaksi, sen sijaan sellaisen koulutuksen antaminen on.

Jatkossa rangaistukseen voidaan tuomita henkilö, joka tehdäkseen terrorismirikoksen kouluttautuu räjähteiden, ampuma-aseiden tai muiden aseiden taikka myrkyllisten tai haitallisten aineiden valmistuksessa tai käytössä taikka näihin merkitykseltään rinnastuvien muiden erityisten menetelmien tai tekniikoiden käytössä. Rangaistukseksi voidaan tuomita sakkoa tai enintään kolme vuotta vankeutta.

Terrorismin rahoittamista koskevat rangaistussäännökset laajenevat koskemaan aiempaa useamman terrorismirikoksen rahoittamista. Rangaistus pysyy samana kuin nykyisin, eli on vähintään neljä kuukautta ja enintään kahdeksan vuotta vankeutta.

Terroristiryhmän rahoittamisena rangaistaan jatkossa se, että suoraan tai välillisesti annetaan tai kerätään varoja terroristiryhmälle tietoisena ryhmän luonteesta. Tästä rangaistus on sakkoa tai enintään kolme vuotta vankeutta.

Terrorismin rahoittaminen on Suomessa kriminalisoitu vuonna 2002. Siihen on kansainväliset velvoitteet.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Jussi Matikkala, puh. 02951 50486
sähköposti: etunimi.sukunimi(at)om.fi

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun