Hyppää sisältöön
Media

Terrorismitarkoituksessa matkustaminen tulossa rangaistavaksi

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 2.6.2016 13.48
Tiedote

Matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten esitetään säädettäväksi rangaistavaksi. Matkustamisrikoksesta tuomittaisiin sakkoa tai enintään kahden vuoden vankeusrangaistus. Hallitus antoi asiasta esityksen eduskunnalle 2. kesäkuuta.

Esityksen mukaan rangaistus voitaisiin tuomita Suomen kansalaiselle tai Suomessa pysyvästi asuvalle taikka Suomen alueelta matkustavalle henkilölle, joka matkustaa sellaiseen valtioon, jonka kansalainen hän ei ole tai jossa hän ei pysyvästi asu, tehdäkseen siellä terrorismirikoksen. Myös matkustamisrikoksen yritys olisi rangaistava.

Terrorismin rahoittamista koskevaa rikoslain säännöstä täydennettäisiin niin, että matkustamisrikoksen rahoittaminen rangaistaan terrorismin rahoittamisena.

Rikoslakiin ehdotettavien muutosten taustalla on Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselma, joka on suoraan YK:n jäsenvaltioita velvoittava. Tarkoituksena on torjua ulkomaille terrorismirikosten tekemistä varten lähtevien henkilöiden muodostamaa uhkaa.

Salaisia pakkokeinoja ja salaisia tiedonhankintakeinoja koskevia säännöksiä muutettaisiin niin, että keinoja voidaan käyttää laajasti matkustamisrikoksen estämisessä, paljastamisessa ja selvittämisessä. Voimakkaimmin perusoikeuksiin puuttuvien salaisten pakkokeinojen ja salaisten tiedonhankintakeinojen (esimerkiksi telekuuntelu) käytön osalta vaatimuksena kuitenkin olisi, että teon vakavuus edellyttäisi vankeusrangaistusta.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva, p. 02951 50176,
sähköposti: [email protected]


Jari Lindström
Sivun alkuun