Toimikunta ehdottaa sakkopalvelua muuntorangaistukseen tuomituille

Oikeusministeriö 7.3.2012 10.56
Tiedote -

Oikeusministeriön toimikunta ehdottaa sakon muuntorangaistuksen laajentamista koskemaan myös toistuvasti poliisin määräämiä sakkoja saaneita henkilöitä. Samalla otettaisiin käyttöön sakkopalvelu uutena mahdollisuutena suorittaa sakon muuntorangaistus. Yhdyskuntaseuraamusten uudistamista valmistellut, ylijohtaja Jarmo Littusen johtama toimikunta luovutti tänään yksimielisen ehdotuksensa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille.

Ministeri Henrikssonin mukaan ehdotukset ovat hyvä pohja jatkovalmistelulle.
- Tavoitteena on löytää nykyiseen epätyydyttävään tilanteeseen ratkaisu, joka lisäisi rangaistusjärjestelmän uskottavuutta, mutta ei sakkovankien määrää.

Toimikunta ehdottaa yhdyskuntaseuraamuksia koskevien säännösten selkeyttämistä kokoamalla ne yhteen lakiin. Tavoitteena on parantaa eri seuraamuksiin määräämisen ennustettavuutta ja tuomittujen tasavertaisuutta.

Yhä useammat sakot muuntokelpoisiksi


Myös poliisin määräämien sakkojen tulisi olla muuntokelpoisia silloin, kun henkilö on vuoden sisällä saanut saman rangaistussäännöksen rikkomisesta vähintään neljät sakot, katsoo toimikunta. Nykyisin tuomioistuimen tuomitsemat sakot muunnetaan vankeudeksi, mutta poliisin määräämiä sakkoja ei. Suuri osa poliisien määräämistä sakoista annetaan näpistyksistä tai muista vähäisistä omaisuus- tai liikennerikoksista.

Muuntorangaistuksia suorittavien ei ole aiemmin uskottu selviytyvän säännöllisyyttä vaativien yhdyskuntaseuraamusten suorittamisesta. Toimikunnan keräämistä tiedoista kuitenkin ilmeni, että aiemmin yhdyskuntapalveluun tuomitusta sakkovangeista enemmistö oli suorittanut palvelun menestyksellä. Siksi toimikunta ehdottaakin uuden rangaistusmuodon, sakkopalvelun käyttöönottoa.

Sakon muuntorangaistuksen määräisi jatkossakin aina tuomioistuin. Rangaistuksen täytäntöönpanovaiheessa Rikosseuraamuslaitos tutkisi, onko tuomitulla edellytyksiä suorittaa rangaistus sakkopalveluna.

Sakkopalvelu sisältäisi tapaamisia valvojan kanssa ja sakkopalveluun kuuluvaa toimintaa vähintään kahdesti viikossa niin, että viikoittainen tuntimäärä olisi 4-12. Tarkoituksena olisi vähentää tuomitun uusintarikollisuuden riskiä esimerkiksi puuttumalla hänen päihde- ja velkaongelmiinsa. Tuomitun olisi oltava selvin päin osallistuessaan palvelun mukaisiin tapaamisiin ja tilaisuuksiin. Tunti sakkopalvelua vastaisi yhtä sakon muuntorangaistuspäivää.

Sakkopalvelun ehtojen törkeästä rikkomisesta seuraisi muuntorangaistuksen loppuosan suorittaminen vankilassa.

Nuorille tehostettua yhdyskuntapalvelua


Nuorten valmiuksia suorittaa yhdyskuntapalvelu ja välttää vankila parannettaisiin ottamalla käyttöön valvonnalla tehostettu yhdyskuntapalvelu.

Rangaistus määrättäisiin niille alle 21-vuotiaille, joilla arvioidaan olevan vaikeuksia yhdyskuntapalvelun suorittamisessa. Siihen sisältyisi tiukempaa valvontaa ja erityisesti nuorille suunnattuja sosiaalista toimintakykyä edistäviä tehtäviä ja ohjelmia. Rangaistukseen sisältyisi valvontatapaamisia ja valvontaan kuuluvia tehtäviä ja ohjelmia enintään 12-24 tuntia kuukaudessa.

Ministeri Henriksson pitää jo tässä vaiheessa ajatusta nuorille erikseen räätälöidystä yhdyskuntapalvelusta hyvänä. - Tehokkaampi valvonta ja yksilölliset tukitoimet antavat nuorelle mahdollisuuksia rikoksettomaan elämään.

Alle 18-vuotiaana rikoksen tehneille tuomittava nuorisorangaistus säilyisi. Vaikka sen käyttö on ollut melko vähäistä, sillä on voitu tukea vaikeassakin elämäntilanteessa olevia nuoria elämään täysin tai lähes rikoksetonta elämää.

Painopisteenä päihteiden käytön vähentäminen


Toimikunta korostaa päihteettömyyden tukemista ja päihteiden käytön vähentämiseen motivoimista entistä tärkeämpänä osana kaikkien yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoa.

Sakkopalveluun tuomittu voisi ehdotuksen mukaan suorittaa rangaistuksensa osallistumalla avohoitona järjestettävään päihdekuntoutukseen. Avohoitoa voi sisältyä myös yhdyskuntapalveluun. Valvontarangaistukseen voitaisiin liittää myös sijoitus päihdekuntoutusta antavaan laitokseen.

Tuomitun elämänhallintaa edistävien toimien, esimerkiksi päihdehuollon jatkaminen myös rangaistuksen tultua suoritetuksi on turvattava, toimikunta korostaa. Yhteistyötä Rikosseuraamuslaitoksen ja tuomitun kotikunnan kanssa on tiivistettävä.

Yhdyskuntaseuraamusten käyttö lisääntynyt


Yhdyskuntaseuraamuksia tuomitaan nykyisin enemmän kuin vankeusrangaistuksia. Tämän vuoden alussa yhdyskuntaseuraamuksia oli täytäntöön pantavina 3 954 ja ehdottomia vankeusrangaistuksia 3 214.

Lisätietoja:
toimikunnan puheenjohtaja, ylijohtaja Jarmo Littunen, puh. 09 1606 7783
ja sihteerit, hallitussihteeri Anne Hartoneva, puh. 09 1606 7578 sekä erikoistutkija Henrik Linderborg, puh. 029 56 88507
s-posti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson