Hyppää sisältöön
Media

Tuomioiden vastavuoroista tunnustamista halutaan tehostaa EU:ssa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 17.3.2011 11.00
Tiedote -

Valtioneuvosto antoi tänään eduskunnalle tiedoksi EU:n komission ehdotuksen tuomioistuinten toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetun ns. Bryssel I asetuksen uudistamisesta.

Ehdotuksen tavoitteena on poistaa esteitä tuomioistuinten päätösten vapaalle liikkuvuudelle sekä helpottaa rajat ylittävien riita-asioiden ratkaisemista EU:ssa. Ehdotuksen käsittely on alkanut EU:n oikeus- ja sisäasiainneuvoston alaisessa yksityisoikeuden komiteassa alkuvuodesta.

Keskeinen muutos uudistuksessa olisi niin sanotusta eksekvatuurimenettelystä luopuminen. Tämä tarkoittaisi sitä, että toisessa jäsenmaassa annettu siviiliasiaa koskeva tuomio voitaisiin toisessa jäsenmaassa panna täytäntöön sellaisenaan, ilman erillistä täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista. Näin esimerkiksi jossakin EU-maassa annettu tuomio menisi Suomessa suoraan ulosottoon.

Tähän asti eksekvatuurista on EU:ssa luovuttu vasta rajat ylittävissä riidattomissa velkomissa sekä vähäisissä, enintään 2 000 euron saatavia koskevissa vaatimuksissa. Ehdotuksen mukaan menettely laajenisi kaikkiin jäsenvaltioissa annettuihin siviilituomioihin, kunnianloukkaus- ja ryhmäkanneasioita lukuun ottamatta.

Lisäksi Bryssel I asetuksen toimivaltasäännöksiä laajennettaisiin muun muassa koskemaan myös sellaisia rajat ylittäviä riita-asioita, joissavastaajan kotipaikka on muussa kuin EU:n jäsenvaltiossa. Nykyisin tällaisessa tilanteessa sovelletaan kunkin jäsenmaan kansallista lainsäädäntöä.

Valtioneuvosto suhtautuu myönteisesti ns. eksekvatuurimenettelystä luopumiseen mutta korostaa, että asianosaisten oikeusturvan takaamiseen on menettelyjä uudistettaessa kiinnitettävä erityistä huomiota.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Maarit Leppänen, puh. 09 1606 7704, sähköposti: [email protected]

Tuija Brax
Sivun alkuun