Hyppää sisältöön
Media

Tutkintavankeudelle lisää vaihtoehtoja ensi vuoden alusta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2018 10.30
Tiedote

Tutkintavankeuden vaihtoehtoina otetaan vuoden 2019 alusta käyttöön tehostettu matkustuskielto ja tutkinta-aresti. Uudistusten taustalla on muun muassa tarve lisätä tutkintavankeuden tehokkaasti valvottuja vaihtoehtoja. Myös tutkintavankien sijoittamista poliisin säilytystilasta vankilaan nopeutetaan.

Uusien 1.1.2019 voimaan tulevien säännösten mukaan tuomioistuin voi määrätä rikoksesta epäillyn teknisin välinein valvottuun tehostettuun matkustuskieltoon ennen rangaistuksen tuomitsemista. Sen jälkeen, kun hänet on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen, tuomioistuin voi vangitsemisen tai vangittuna pitämisen sijasta määrätä hänet teknisin välinein valvottuun tutkinta-arestiin, jos tuomittu rangaistus on vähemmän kuin kaksi vuotta vankeutta.

Tutkintavankien sijoittamista poliisin säilytystilasta vankilaan nopeutetaan

Aika, jonka tutkintavankia voidaan säilyttää poliisin ylläpitämässä säilytystilassa, lyhenee ja sijoittamisen edellytykset tiukentuvat. Tutkintavankia ei 1.1.2019 alkaen saa säilyttää poliisin tilassa 7 vuorokautta pidempää aikaa, ellei siihen ole poikkeuksellisen painavaa, tutkintavangin turvallisuuteen, rikoksen esitutkintaan tai rikoksen selvittämisen turvaamiseen liittyvää syytä. Voimassa olevassa säännöksessä tämä aika on neljä viikkoa.

Tutkintavankeudella tarkoitetaan aikaa, jonka rikoksesta epäilty on vangittuna rikoksen johdosta ennen täytäntöönpanokelpoista tai lainvoimaista tuomiota. Tutkintavankeuden tarkoituksena on ennen kaikkea turvata rikoksen esitutkinta, tuomioistuinkäsittely ja rangaistusten täytäntöönpano.

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Anne Kohvakka puh. 0295 150 183, [email protected]

Sivun alkuun