Hyppää sisältöön
Media

Työryhmä ehdottaa ryhmärakennuttamislain säätämistä

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 4.3.2014 11.46
Tiedote -

Ryhmärakennuttamisesta tulisi säätää oma laki, ehdottaa oikeusministeriön asettama työryhmä. Tarkoituksena on edistää ryhmärakennuttamista turvaamalla hankkeisiin osallistuvien oikeudellinen asema ja edesauttaa hankkeiden rahoituskelpoisuutta. Ryhmärakennuttamisen edellytysten parantaminen on tavoitteena hallitusohjelmassa.

Ryhmärakennuttamisella tarkoitetaan omatoimisen ja rakennusliikevetoisen asuntorakennuttamisen välimuotoa, jossa ryhmä tulevia asukkaita organisoituu ja ryhtyy rakennuttamaan asuntoja yhdessä. Usein hankkeissa on mukana rakennuttajakonsultti, joka huolehtii mm. urakoiden kilpailuttamisesta. Hankkeeseen osallistuvat kantavat itse riskin hankkeen teknisestä ja taloudellisesta onnistumisesta.

Työryhmän ehdottaman uuden lain soveltamisalaan kuuluisivat sekä asuntoyhteisömuodossa toteutettavat että niin sanotut kiinteistömuotoiset ryhmärakennuttamishankkeet. Asuntoyhteisömuotoisessa hankkeessa rakennuttajana toimii asunto-osakeyhtiö tai muu asuntoyhteisö ja hankkeeseen osallistuvat henkilöt ovat sen osakkaita tai jäseniä. Esimerkiksi kerrostalon ryhmärakennuttaminen tapahtuu yleensä asuntoyhteisömuodossa.

Kiinteistömuotoisessa ryhmärakennuttamisessa rakennuttajina toimivat ryhmään kuuluvat yksittäiset henkilöt. Esimerkiksi omakotitalojen rakennuttaminen 10 perheen ryhmälle voi olla kiinteistömuotoinen hanke. Pienimuotoisia enintään kolmen asunnon rakennuttamishankkeita laki ei kuitenkaan koskisi.

Ryhmärakennuttamishankkeen markkinointi

Markkinointia koskevilla säännöksillä varmistettaisiin se, että hankkeesta kiinnostuneet saavat jo hankkeen alkuvaiheessa riittävät tiedot ryhmärakennuttamisesta ja sen riskeistä sekä suunnitteilla olevasta kohteesta siitä riippumatta, harjoittaako markkinointia ryhmärakennuttajakonsultti, asukasyhdistys tai esimerkiksi kaupunki.

Ryhmärakennuttamishankkeeseen osallistuvilta kerätään usein osallistumismaksu hankkeen markkinointivaiheessa. Työryhmä ehdottaa, että tällaiselle maksulle säädettäisiin enimmäismäärä, joka olisi 100 euroa asuinneliöltä. Asuntoa kohti maksu saisi olla kuitenkin korkeintaan 10 000 euroa.

Jos konsultti on käynnistänyt ryhmärakennuttamishankkeen, vastaavat summat olisivat pienempiä, 30 euroa asuinneliöltä ja 3 000 euroa asunnolta. Konsultti ei saisi myöskään käyttää kerättyjä osallistumismaksuja ennen kuin sopimus ryhmärakennuttamisesta on tehty.

Ryhmärakennuttajakonsultin tehtävät ja vastuut

Laki sisältäisi kattavat säännökset ryhmärakennuttajakonsulttipalvelusta. Ryhmärakennuttamishankkeessa mukana olevaa konsulttia koskisivat tiedonantovelvoitteet ennen konsulttisopimuksen ja ryhmärakennuttamisen toteuttamista koskevan sopimuksen (ryhmärakennuttamissopimuksen) tekemistä. Konsulttipalvelun asianmukainen suorittaminen pyrittäisiin turvaamaan myös asetettavalla ammattitaito- ja huolellisuusvaatimuksella sekä konsultin palkkiota koskevilla säännöksillä.

Myös ryhmärakennuttajakonsultin suorituksessa olevasta virheestä ja virheen seuraamuksista ehdotetaan säädettäväksi laissa nimenomaisesti. Konsultilta edellytettäisiin myös pakollista vastuuvakuutusta.

Asuntoyhteisömuotoisiin hankkeisiin tiukemmat säännökset

Ryhmärakennuttamissopimusta sekä urakka- ja muita hankintasopimuksia koskevat säännökset eroaisivat sisällöltään siitä riippuen, onko kyse asuntoyhteisömuotoisesta vai kiinteistömuotoisesta ryhmärakennuttamisesta.

Asuntoyhteisömuotoisissa hankkeissa, joissa on mukana ryhmärakennuttajakonsultti, edellytettäisiin, että tietyt ryhmärakennuttamista ja asuntoyhteisöä koskevat asiakirjat olisi luovutettava ennen ryhmärakennuttamissopimuksen tekemistä säilytettäväksi joko yhteisöä luotottavalle pankille tai, jos luottoa ei hankita, aluehallintovirastoon. Yhtenäiset asiakirjat helpottaisivat kokonaiskuvan muodostamista hankkeesta ja olisivat siten omiaan edistämään rahoituksen saamista.

Samoin asuntoyhteisömuotoisissa ryhmärakennuttamishankkeissa urakoitsijoiden olisi asettava laissa säädetyt vaatimukset täyttävät rakentamisvaiheen ja rakentamisvaiheen jälkeiset vakuudet.

Muutoksia myös asuntomarkkinointiasetukseen

Asuntomarkkinoilla yleistyneen tarjouskauppamenettelyn vuoksi työryhmä ehdottaa muutoksia myös asuntojen markkinoinnissa annettavista tiedoista annettuun valtioneuvoston asetukseen.

Myytävän asunnon hinnan ilmoittamista koskevat säännökset päivitetään vastaamaan uusia myyntitapoja. Samalla tehtäisiin myös useita muita tarkistuksia asetukseen liittyen mm. asunnon pinta-alan sekä vuokrasopimuksen kestosta ja irtisanomisehdoista ilmoittamiseen.

Lisätietoja:
työryhmän puheenjohtaja, lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen, puh. 02951 50266,
sähköposti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun