Hyppää sisältöön
Media

Työryhmä ehdottaa uudistuksia lapsenhuoltolakiin

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 29.9.2017 10.06
Tiedote

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa uudistuksia lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaan lakiin. Ehdotuksilla parannettaisiin lapsen oikeutta osallistua häntä koskevien asioiden käsittelyyn ja korjattaisiin lakia vastaamaan yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia, kuten perheiden monimuotoistumista.

Tavoitteena on myös nopeuttaa oikeudenkäyntejä ja keventää menettelyjä riidattomissa asioissa. Lain uudistaminen on kirjattu hallitusohjelmaan.

Työryhmän tehtävänä oli laatia oikeusministerille ehdotus lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain  muutostarpeista.

- Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain uudistaminen on tärkeä hallitusohjelmahanke, jota oikeusministeriön työryhmä on nyt vienyt ison askeleen eteenpäin, sanoi oikeusministeri Antti Häkkänen ottaessaan vastaan mietinnön.

- Valmistelutyötä on tehty tehokkaasti vuorovaikutuksessa eri intressiryhmien kanssa ja tavallisten kansalaisten näkemyksiä kuullen, mistä olen erityisen tyytyväinen.

Vuoroasuminen kirjattaisiin lakiin

Lakiin ehdotetaan säännöksiä, joiden mukaan vanhemmat voisivat sopia tai tuomioistuin voisi päättää, että lapsi asuu vuorotellen molempien vanhempiensa luona. Nykyisin laissa ei ole mainintaa vuoroasumisjärjestelyistä.

Vuoroasumisessakin lapsella voisi olla vain yksi virallinen asuinpaikka. Ehdotetut säännökset  eivät siten vaikuttaisi välittömästi etuuksien ja palvelujen saamiseen, kuten asumistukeen ja koulukuljetuksiin. Näihin liittyvät muutostarpeet tulisi arvioida kullakin hallinnonalalla erikseen.

Lapsen yhteydenpito isovanhempiin ja muihin läheisiin

Lapsen huollon tavoitteita koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettavaksi, jotta laista ilmenisi nykyistä selvemmin huoltajien velvollisuus vaalia lapselle läheisiä ihmissuhteita.

Tapaamisoikeus voitaisiin työryhmän ehdotuksen mukaan vahvistaa myös lapsen ja hänelle erityisen läheisen henkilön välille. Erityisen läheinen suhde on voinut muodostua esimerkiksi samassa taloudessa asuneeseen isovanhempaan tai sijaisvanhempaan taikka vanhemman entiseen puolisoon. Tällaisesta tapaamisoikeudesta voitaisiin sopia sosiaaliviranomaisen vahvistamalla sopimuksella tai siitä voitaisiin määrätä tuomioistuimen päätöksellä.  

Vieraannuttamisen ehkäisemiseen useita keinoja

Työryhmä ehdottaa useita lainsäädäntötoimia, joilla pyritään nykyistä tehokkaammin ehkäisemään vieraannuttamisesta tai muusta tapaamisoikeuden estämisestä johtuvia ongelmatilanteita. Vieraannuttamisella tarkoitetaan yleensä vanhemman käyttäytymistä tavalla, joka vaikeuttaa lapsen ja toisen vanhemman välistä vuorovaikutussuhdetta.

Lakiin lisättäisiin kummallekin vanhemmalle velvollisuus myötävaikuttaa tapaamisoikeuden toteutumiseen ja kiellettäisiin epäasiallinen vaikuttaminen lapseen.

Tuomioistuimen ratkaisuharkinnassa olisi muun ohella otettava huomioon vanhemman kyky asettaa lapsen tarpeet vanhempien välisten ristiriitojen edelle. Tuomioistuimen päätökseen voitaisiin myös asettaa sakon uhka tapaamisoikeuden turvaamiseksi.  

Lapsen osallisuuden vahvistaminen

Lapsen oikeuteen tulla kuulluksi ja osallistua häntä koskevien asioiden käsittelyyn ehdotetaan parannuksia. Laissa säädettäisiin myös nykyistä yksityiskohtaisemmin lapsen kuulemisesta tuomioistuimessa ja sosiaaliviranomaisen luona. Tuomioistuin voisi käyttää kuulemisessa apuna asiantuntija-avustajaa, jonka tehtävänä olisi ennen kaikkea varmistaa se, että kuuleminen tapahtuu lapsiystävällisellä tavalla.

Oikeudenkäyntien nopeuttamiseksi uudistuksia

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaa oikeudenkäyntiä voi pitkittää tuomioistuimen sosiaalilautakunnalta pyytämän selvityksen viipyminen. Työryhmä ehdottaa useita uudistuksia jäntevöittämään ja lyhentämään selvitysprosessiin käytettävää aikaa.

Toistuvat huoltoriidat ovat lapsen kannalta vahingollisia. Niiden ehkäisemiseksi työryhmä ehdottaa kynnyksen korottamista lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan sopimuksen tai tuomioistuimen päätöksen muuttamiselle.

Lapsenhuoltolain uudistamistyöryhmän mietintö on lausunnolla lausuntopalvelu.fi:ssä 29. syyskuuta alkaen. Lausuntoaikaa on 1. joulukuuta saakka, minkä jälkeen päätetään asian jatkovalmistelusta.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Outi Kemppainen, puh. 02951 50260, sähköposti: [email protected] ja lainsäädäntöneuvos Laura Määttänen, puh. 02951 50332, sähköposti [email protected]

Lapsenhuoltolain uudistamistyöryhmän mietintö

Hankesivu

Lausuntopalvelu.fi

Antti Häkkänen
Sivun alkuun