Hyppää sisältöön
Media

Työryhmä pohtimaan sakkomenettelyn soveltamisalan laajentamista

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 8.6.2016 13.23
Tiedote

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän selvittämään sakkomenettelyn soveltamisalan laajentamista. Taustalla on hallitusohjelman linjaus, jonka mukaan summaariseen menettelyyn siirretään rikosasiat, joista voi seurata sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Sakkomenettelyssä ei kuitenkaan jatkossakaan voitaisi määrätä sakkoa ankarampaa rangaistusseuraamusta.

Tällä hetkellä voimassa olevan lain soveltamisala on rajattu rikoksiin, joista on säädetty sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Lisäksi lain soveltamisalaa rajoittaa oheisseuraamuksia koskeva sääntely. Esimerkiksi rattijuopumukset eivät kuulu soveltamisalaan, koska ajokiellon rattijuopumuksesta voi määrätä vain tuomioistuin.

Sakkomenettelyn soveltamisalan laajentaminen merkitsisi kustannussäästöjä erityisesti tuomioistuimille ja myös syyttäjälaitoksella. Toisaalta esimerkiksi poliisin työ saattaisi lisääntyä.

Sakkomenettelyn laajentamiseen vaikuttavat perustuslailliset, oikeusturvan liittyvät ja asianomistajan asemaan liittyvät kysymykset. Myös EU-lainsäädännöstä aiheutuvat reunaehdot on otettava huomioon.

Työryhmän tehtävänä on pohtia sakkomenettelyn soveltamisalan laajentamista rikosasioissa ja tehdä laajentamista koskevat säännösehdotukset. Tavoitteena on valmistella ehdotuksista mietintö marraskuun 2016 loppuun mennessä.

Tiivistys:

- nykytila: rangaistusmääräysmenettelylaissa soveltamisala rajattu rikoksiin, joista säädetty sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta

- voimaan tulossa: sakkomenettelylain arvioidaan tulevan voimaan 2016 lopulla

- laajentaminen: selvitetään miltä osin uuden sakkomenettelyn soveltamisalaa voidaan laajentaa. Hallitusohjelman mukaan tavoitteena laajentaa menettely rikoksiin, joista voi seurata sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Ville Hinkkanen, puh. 02951 50165

Sakkomenettelyn laajentaminen (hankesivu)

Jari Lindström
Sivun alkuun