Hyppää sisältöön
Media

Ulosoton toimipaikkaverkostoon ei muutoksia

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 18.2.2019 12.00
Tiedote

Oikeusministeri Antti Häkkänen on päättänyt, että ulosoton toimipaikkaverkostoon ei tehdä nyt muutoksia. Toimipaikkaverkostoa on tarkasteltu osana ulosoton laajempaa uudistusta.

Valtakunnanvoudinvirasto teki oikeusministeriölle syksyllä 2017 esityksen ulosoton toimipaikkaverkoston uudistamisesta. Valtakunnanvoudinvirasto ehdotti esityksessään 19 toimipaikan lakkauttamista.

Oikeusministeriö kuitenkin katsoo, että ulosottovirastojen asiakaskäynneistä ei ole saatavilla kattavaa tilastointia, minkä takia toimipaikkojen tarvetta paikkakunnittain ei voida tässä vaiheessa arvioida. Toimipaikkaverkoston mahdollisia muutoksia tarkastellaan uudelleen vuoden lopulla, kun ulosottolaitoksen uudistus on edennyt pidemmälle.

Esitys koko ulosottolaitoksen uudistamiseksi on tällä hetkellä eduskunnan käsittelyssä. Esityksen mukaan ulosottolaitos organisoitaisiin yksiportaiseksi valtakunnalliseksi virastoksi. Ulosottolaitoksen toimipaikkojen välisestä tehtävien jaosta säädetään erikseen oikeusministeriön asetuksella lain vahvistamisen jälkeen.

Ulosoton uudistushankkeen tavoitteena on parantaa ulosottotoimen tuottavuutta ja taloudellisuutta niin, että oikeusturva ei vaarannu.

Lisätietoja:

apulaisosastopäällikkö Merja Muilu, puh. 0295 150 200, [email protected],

hallitusneuvos Kari Liede, puh. 0295 150 210, [email protected]

Antti Häkkänen
Sivun alkuun