Hyppää sisältöön
Media

Uusi etnisten suhteiden neuvottelukunta asetettu

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 11.2.2016 13.26
Tiedote

Valtioneuvosto on tänään 11. helmikuuta asettanut etnisten suhteiden neuvottelukunnan ETNOn nelivuotiskaudeksi 2016 - 2020.

Oikeusministeriön yhteydessä toimivan neuvottelukunnan tehtävänä on edistää yhteistyötä maahanmuuttajien, etnisten vähemmistöjen, viranomaisten, poliittisten puolueiden ja kansalaisjärjestöjen välillä.

Neuvottelukunta toimii asiantuntijaverkostona maahanmuuttoon, kotouttamiseen, yhdenvertaisuuteen ja eri väestöryhmien väliseen vuoropuheluun liittyvissä kysymyksissä. Se voi tehdä aloitteita esimerkiksi maahanmuuttajien ja etnisten vähemmistöjen osallistumisen ja vaikuttamisen edistämiseksi sekä eri väestöryhmien välisen myönteisen asenneilmapiirin kehittämiseksi.

Neuvottelukunta ei tee sitovia päätöksiä, mutta se voi vaikuttaa asiantuntemuksellaan,

aktiivisuudellaan ja aloitteellisuudellaan esimerkiksi maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan kehittämiseen.

Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii oikeusministeriön kansliapäällikkö. Neuvottelukunnassa on kaikkiaan 34 jäsentä.

Valtakunnallisen neuvottelukunnan lisäksi toimii seitsemän alueellista etnisten suhteiden neuvottelukuntaa.

Lisätietoja:
neuvottelukunnan pääsihteeri, ylitarkastaja Peter Kariuki, puh. 02951 50191, ja
neuvottelukunnan asiantuntijasihteeri, tarkastaja Nina Suorsa, puh. 02951 50279,
sähköposti: [email protected]

Neuvottelukunnan kokoonpano 2016-2020

Etno Facebookissa: www.facebook.com/meistaonmoneksi

Etno Twitterissä: (at)EtnoEtno

Jari Lindström
Sivun alkuun