Hyppää sisältöön
Media

Uusi säätiölaki voimaan joulukuun alusta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 23.5.2015 11.41
Uutinen

Säätiöiden perustamista ja toimintaa helpottava uusi säätiölaki tulee voimaan 1. joulukuuta. Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa lain voimaantulo huomenna perjantaina 24.4. Uusi laki korvaa vanhan vuodelta 1930 peräisin olevan säätiölain.

Uudistuksen tarkoituksena on kehittää säätiöiden toimintamahdollisuuksia sekä vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa niin, että säätiöt voivat toimia mahdollisimman tehokkaasti, joustavasti ja ennakoitavalla tavalla.

Uuden lain myötä säätiöiden toiminnan avoimuutta lisätään ja valvontaa parannetaan. Lähipiirin suosimiskielto tiukkenee.

Laissa säännellään nykyistä selvemmin mm. toiminnallisista säätiöistä, jotka tuottavat esimerkiksi hyvinvointi- ja koulutuspalveluita. Tämä lisää säätiömuodon käyttökelpoisuutta myös julkisen sektorin toiminnoissa.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen, puh. 02951 50220, sähköposti: [email protected]

Sivun alkuun