Hyppää sisältöön
Media

Uusi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta asetettu

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 17.6.2015 10.49
Tiedote

Valtioneuvosto on asettanut yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan 17.6.2015 alkavaksi nelivuotiskaudeksi. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta on uusi, oikeusministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen ja riippumaton toimielin, joka asetettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Lautakunta käsittelee ja ratkaisee tämän vuoden alusta voimaan tulleen uuden yhdenvertaisuuslain sekä tasa-arvolain mukaan sille kuuluvat asiat. Lautakunnan pääasiallisena tehtävänä on antaa oikeussuojaa niille, jotka ovat kokeneet tulleensa syrjityksi tai tulleensa syrjintään liittyvien kiellettyjen vastatoimien kohteeksi.

Lautakunta voi antaa kielto- ja velvoitepäätöksiä sekä yhdenvertaisuuslain nojalla myös vahvistaa osapuolten välisen sovinnon. Lautakunta voi asettaa kielto- ja velvoitepäätöksensä tehosteeksi uhkasakon.

Työelämän syrjintätilanteiden valvonta yhdenvertaisuuslain alaan kuuluvissa tapauksissa kuuluu edelleen työsuojeluviranomaisten tehtäviin, mutta tasa-arvolain osalta yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta tutkii myös työelämän kysymyksiä.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan puheenjohtajana toimii valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen Helsingin yliopistosta ja varapuheenjohtajana työtuomioistuimen sihteeri Outi Anttila.

Uusi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta korvaa aiemmin toimineet syrjintälautakunnan ja tasa-arvolautakunnan.

Lisätietoja:
johtaja Johanna Suurpää, puh. 02951 50534, sähköposti: [email protected]

Sivun alkuun