Hyppää sisältöön
Media

Uusi yhdistelmärangaistus koostuisi vankeudesta ja valvonnasta

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 26.1.2017 13.21
Tiedote

Hallitus esittää uuden yhdistelmärangaistuksen käyttöönottoa. Rangaistus koostuisi ehdottomasta vankeudesta ja sen jälkeisestä vuoden pituisesta valvonta-ajasta. Yhdistelmärangaistus voitaisiin tuomita vakavan rikoksen uusijalle, jota on pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle.

Yhdistelmärangaistus korvaisi nykyisen vankeusrangaistuksen, joka suoritetaan kokonaisuudessaan vankilassa. Koko rangaistusajan vankilassa suorittavilla ei ole käytännössä lainkaan valvontaa vapautumisen jälkeen. He täyttävät ehdonalaisen vapauttamisen tai valvotun koevapauden edellytykset erittäin harvoin.

Uutta olisi yhdistelmärangaistukseen sisältyvä yhden vuoden valvonta-aika. Valvonnan käyttöönottoa puoltavat vakaviin väkivaltarikoksiin toistuvasti syyllistyneiden suhteellisen korkea uusimisalttius ja erityisesti uusittujen tekojen törkeys. Valvonta-aika alkaisi välittömästi vankilassa suoritetun rangaistuksen jälkeen. Yhdistelmärangaistusta suorittavalla ei olisi mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen vapauteen eikä valvottuun koevapauteen.

Valvonta-ajan sisältö määriteltäisiin mm. vangin yksilöllisen riskiarvion perusteella. Valvottavan keskeisimmät velvollisuudet olisivat asunnossa pysyminen määrättyinä aikoina, päihteettömyys valvonta-aikaan liittyvissä tilaisuuksissa, osallistuminen kuntoutukseen tai muuhun toimintaan sekä sitoutuminen tekniseen valvontaan esimerkiksi jalkapannan avulla.

Valvontavelvollisuuksien törkeästä rikkomisesta voitaisiin tuomita jäljellä oleva valvonta-aika suoritettavaksi ehdottomana vankeutena.

Yhdistelmärangaistukseen sisältyvällä valvonnalla pyritään esityksen mukaan vähentämään vakavien rikosten uusimisen riskiä. Asteittainen vapauttaminen ja sen yhteydessä annettava tuki auttavat vankia sijoittumaan yhteiskuntaan rangaistusajan jälkeen.

Uusi rangaistus koskisi pientä vankiryhmää. Koko rangaistusaikaa vankilassa suorittavia vapautuu vuosittain nyt keskimäärin kolme.

Yhdistelmärangaistusta koskevan lainsäädännön ehdotetaan tulevan voimaan vuoden 2018 alusta. Uutta rangaistusta voitaisiin soveltaa tekoihin, jotka on tehty lain voimaantulon jälkeen.

Lisätietoja:
hallitusneuvos Paulina Tallroth, puh. 02951 50146,
erikoissuunnittelija Tuuli Herlin, puh. 02951 50602,
sähköpostit: [email protected]

Sivun alkuun