Hyppää sisältöön
Media

Vahvistusta kunnalliseen demokratiaan

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 19.1.2012 12.00
Tiedote -

Oikeusministeriö ja valtiovarainministeriö tiedottavat - Kunnallinen demokratia tarvitsee vahvistusta. Päätöksentekoa ja osallistumistapoja on kehitettävä suomalaiseen kulttuuriin sopivilla tavoilla, sanoivat oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen tänään 19. tammikuuta oikeusministeriön ja valtiovarainministeriön järjestämässä Pyöreänpöydän keskustelussa Helsingissä.

Ministerit pitävät tärkeänä, että erityisesti suoran vaikuttamisen keinoja vahvistetaan ja kehitetään. - Kuntalaisia kiinnostaa entistä enemmän vaikuttaa itseään ja lähiyhteisöään koskeviin asioihin suoraan. Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamiskeinojen kehittämisessä pitäisi pystyä vastaamaan tähän kehityssuuntaan, totesivat Henriksson ja Virkkunen.

Hallitusohjelman mukaan kuntauudistuksen tavoitteena on vahvistaa paikallista demokratiaa. - Demokratian vahvistaminen vahvistaa myös kuntalaisten ja paikallisyhteisön vastuuta itsestään ja toisista, sanoi Virkkunen.

- Lähidemokratiaa pitää vahvistaa niin, että jokainen kuntalainen tuntee myös tämän uudistuksen jälkeen, että hän voi yhtä hyvin kuin nyt tai paremmin vaikuttaa kuntansa asioihin. On syytä harkita esimerkiksi kuntien sisäisiä vaalipiirejä, kunnanosahallintoa sekä mahdollisuuksia kehittää käyttäjädemokratiaa. Meidän tulee miettiä ja selvittää kaikki mahdolliset ratkaisut ja mallit, painotti Henriksson.

Kumpikin ministeri painotti puheissaan, että naisia tarvitaan enemmän kunnallisen päätöksenteon kärkeen. Nykytilanteessa noin neljännes valtuustojen ja runsas viidennes hallitusten puheenjohtajista on naisia.

Lisätietoja: ministeri Henrikssonin erityisavustaja Malin Brännkärr, p. 040 534 7727, ja ministeri Virkkusen erityisavustaja Elina Laavi p. 040 708 2121

Anna-Maja Henriksson Henna Virkkunen
Sivun alkuun