Hyppää sisältöön
Media

Vankien käyttö- ja toimintarahajärjestelmä aiotaan uudistaa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 21.12.2016 15.00
Tiedote
Säännökset vangeille maksettavasta käyttörahasta, toimintarahasta ja palkasta aiotaan uudistaa. Eduskunnalle tänään annetun esityksen mukaan eri toiminnoissa ja laitostyypeissä vangeille maksettavat taloudelliset etuudet määräytyisivät nykyistä tasapuolisemmin. Muutoksilla myös yksinkertaistettaisiin etuuksien laskentaa ja maksamista.

Uusi etuusjärjestelmä olisi vangin kannalta kannustavampi, koska etuuksien suuruuteen vaikuttaisi nykyistä enemmän se, kuinka toiminta edistää vangin rangaistusajan suunnitelman tavoitteita. Tämä parantaisi vangin valmiuksia vapautumisen jälkeiseen rikoksettomaan elämään.

Esityksen mukaan kaikille vangeille maksettaisiin jatkossa käyttörahaa koko rangaistusajalta lukuun ottamatta valvottua koevapautta ja ehdonalaista vapautta. Käyttöraha olisi tarkoitettu välttämättömien perustarpeiden hankkimiseen ja se maksettaisiin riippumatta siitä, osallistuuko vanki toimintoihin kuten työtoimintaan tai kuntoutukseen.

Palkkaa maksettaisiin vain avolaitostyönä muun kuin Rikosseuraamuslaitoksen lukuun tehtävässä työtoiminnassa. Vangit voivat tehdä avolaitostyötä myös mm. valtion, kunnan, seurakunnan tai yleishyödyllisen yhteisön työkohteissa. Muihin toimintoihin kuten työtoimintaan, kuntoutukseen tai koulutukseen osallistuville vangeille maksettaisiin toimintarahaa.

Käyttörahan, toimintarahan ja palkkauksen tasosta säädettäisiin erikseen asetuksella.

Käyttörahan taso säilyisi nykyisellään eli 40 - 50 eurossa kuukaudessa. Toimintoihin osallistuvien vankien ja tutkintavankien toimintaraha olisi noin 100 - 200 euroa. Avolaitospalkan taso olisi noin 500 euroa.

Etuuksien laskeminen, rahavarojen käsittely sekä työaikakirjanpito ovat sitoneet runsaasti vankiloiden henkilökunnan työaikaa. Uudistuksesta saatava tuottavuussäästö on jo otettu huomioon Rikosseuraamuslaitoksen talouden sopeuttamissuunnitelmissa. Vartioiden ja ohjaajien työajansäästö kohdennettaisiin vankien kanssa tehtävään lähityöhön.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi muutosta vankien sitomista koskeviin säännöksiin. Laissa säädettäisiin mahdollisuudesta sitoa kaikki kuljetettavat vangit lyhytaikaisen kuljetuksen ajaksi. Ehdotus mahdollistaisi samassa ajoneuvossa kuljetettavien vankien sitomisen tietyissä tilanteissa, jos se olisi välttämätöntä vangin tai muun henkilön turvallisuuden suojelemiseksi tai kuljetuksen turvallisuuden säilyttämiseksi.

Lisätietoja:
hallitussihteeri Juho Martikainen, puh. 02951 50520, sähköposti: [email protected]

Sivun alkuun