Hyppää sisältöön
Media

Vesilain käyttöoikeussääntelyn uudistaminen alkaa

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 7.5.2015 11.47
Uutinen

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan ehdotuksen vesilain käyttöoikeussääntelyn uudistamiseksi.

Hankkeessa on kyse nykyisen vesilain käyttöoikeuksien perustamista koskevan sääntelyn saattamisesta perustuslain mukaiseksi. Vesitaloushankkeen toteuttaminen - esimerkiksi laitteen tai rakennelman sijoittaminen toisen vesialueelle tai vesialueen täyttäminen - saattaa eräissä tilanteissa edellyttää käyttöoikeutta toisen alueeseen tai omaisuuteen tai niiden lunastamista. Perustuslain omaisuudensuojaa koskevan säännöksen mukaan yksityiseen tarpeeseen tapahtuva lunastaminen ei ole mahdollista.

Nykyisen vesilain käyttöoikeussääntely nojautuu vuodelta 1961 olevaan ns. valtuuslakiin, joka on säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä. Hyväksyessään nykyisen vesilain eduskunta edellytti hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin mainitun lain kumoamiseksi. Lain kumoaminen edellyttää käyttöoikeussääntelyn tarkistamista. Työryhmän tehtävänä on laatia ehdotus vesilainsäädännön omaisuuden lunastamista ja käyttöoikeuksien perustamista koskevan sääntelyn tarkistamiseksi siten, että säännökset ovat sopusoinnussa perustuslain kanssa ja valtuuslaki voidaan kumota.

Työryhmän lisäksi hankkeelle on asetettu laaja seurantaryhmä. Työryhmän ehdotuksen on määrä valmistua vuoden 2016 tammikuun loppuun mennessä.

Lisätietoja:
Lainsäädäntöneuvos Jari Salila, puh. 02951 50584, sähköposti: [email protected] 

Sivun alkuun