Hyppää sisältöön
Media

Vesilain käyttöoikeussääntelyyn esitetään uudistuksia

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 21.12.2016 15.02
Tiedote
Vesilain säännökset pakkolunastuksesta ja käyttöoikeuden perustamisesta esitetään uudistettaviksi. Tarkoituksena on saattaa vesilaki sopusointuun perustuslain kanssa siten, että aikoinaan poikkeuslakina säädetty ns. valtuuslaki voidaan kumota. Hallitus antoi asiasta esityksen eduskunnalle 21. joulukuuta 2016.
Esityksen mukaan alueen pakkolunastus sekä vaikutuksiltaan siihen rinnastuva käyttöoikeuden perustaminen edellyttäisi jatkossa sitä, että vesitaloushanke on yleisen tarpeen vaatima. Yleinen tarve voisi liittyä yhteiskunnan kannalta merkittäviin hankkeisiin, kuten energia- tai vesihuollon, tietoliikenteen tai kulkuyhteyksien turvaamiseen. Kyse voisi olla myös virkistyskäytön tai luonnonsuojelun edistämisestä tai esimerkiksi sää- ja vesiolojen ääri-ilmiöihin varautumisesta.

Ehdotetulla muutoksella ei olisi vaikutusta suurimpaan osaan vesitaloushankkeita. Muutokset saattaisivat kuitenkin vaikeuttaa keskivedenkorkeuden nostohankkeiden toteuttamista sekä pienten vesivoimalaitosten rakentamista, jos hanke edellyttää pakkolunastukseen rinnastuvaa käyttöoikeuden perustamista eikä hanke ole yleisen tarpeen vaatima.

Putkien ja johtojen vetäminen jokien ali ilmoituksenvaraiseksi

Vesilain mukaan luvanvaraisten hankkeiden piiriä esitetään eräiltä osin supistettavaksi. Erilaisten vesi- ja viemäriputkien sekä mm. voimajohtojen vetäminen jokien alitse ei enää kaikissa tapauksissa edellyttäisi lupaa. Jatkossa pääsääntöisesti riittäisi, että hankkeesta tehdään ilmoitus vesialueen omistajalle sekä viranomaiselle hankkeen merkitsemiseksi rekisteriin.

Lupamenettelystä siirtyisi ilmoitusmenettelyyn arviolta 50 väylänalitushanketta vuodessa, eli yli puolet hankkeista. Viranomaisasiointi nopeutuisi nykyisestä. Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkempia säännöksiä ilmoituksenvaraisten hankkeiden toteuttamistavasta.

Lupa saattaisi edelleen olla tarpeen joissakin tapauksissa esimerkiksi hankkeen ympäristövaikutusten perusteella. Asian arvioisi viranomainen saatuaan ilmoituksen hankkeesta. Järvi- ja merialueilla putkien ja johtojen vetäminen säilyisi edelleen luvanvaraisena.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Jari Salila, puh. 02951 50584, sähköposti: [email protected]

Jari Lindström
Sivun alkuun