Hyppää sisältöön
Media

Vakavan väkivallan vähentämisestä valmistui lausuntotiivistelmä - Lausuntopalaute myönteistä

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 21.12.2012 7.30
Tiedote -

Lausunnot vakavan väkivallan vähentämiseen liittyvistä ehdotuksista on koottu yhteen oikeusministeriössä. Lausunnonantajien yleisarviot työryhmän tavoitteista ja ehdotuksista ovat myönteisiä. Nykyistä tiiviimpää vankeuden jälkeistä valvontaa korkean uusimisriskin vapautuneille vangeille pidetään erittäin tarpeellisena.

Osa lausunnonantajista näkee kuitenkin ehdotuksissa myös periaatteellisia ongelmia. Eniten kritiikkiä kohdistuu tiettyjen lääkeaineiden käyttökieltoa tai -velvollisuutta koskeviin ehdotuksiin, joita osa lausunnonantajista pitää perusoikeuksien ja lääkärin etiikan kannalta ongelmallisina.

Vapautuneita vankeja koskevan tietojen vaihdon kehittämistä poliisin ja Rikosseuraamuslaitoksen välillä kannatetaan lausunnoissa yleisesti.

Työryhmän ehdotusten valmistelua jatketaan

Lausuntopalautteen perusteella työryhmän ehdotusten valmistelua jatketaan oikeusministeriössä. Jatkovalmistelussa ehdotukset vaativat kuitenkin useilta osin täsmentämistä ja lisäselvittelyä.

Toistuvasti vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneille henkilöille, jotka nykyisin määrätään suorittamaan koko rangaistusaikansa, suunnitellaan uutta seuraamusta. Tämä seuraamus sisältäisi nykyisen kaltaisen vankilassa suoritettavan jakson ja sitä seuraavan valvontajakson. Valvontajakson sisältöä ja valvonnan pituuden määräytymistä selvitetään vielä. Koko rangaistusta suorittavia oli vankilassa 1.12.2012 yhteensä 38. Uudistus tulee koskemaan henkilöitä, jotka ovat tehneet rikoksensa uuden lain voimaantulon jälkeen.

Valvontamääräysten sisältöä täsmennetään jatkovalmistelussa muun muassa siten, että lääkityksen käyttäminen perustuisi valvottavan suostumukseen. Työryhmän ehdottamaa valvontamääräysten rikkomista koskevaa kriminalisointisäännöstä täsmennetään. Ehdonalaisen vapauden valvonnasta annettua lakia muutetaan siten, että valvonnan tarpeellisuus ja sisältö määräytyy yksilöllisin perustein, mm. vangille tehtävän riskiarvioinnin perusteella. Väkivaltarikoksiin syyllistyneille vangeille tarkoitettuja toimintaohjelmia lisättäisiin vankila-aikana.

Ehdonalaisen vapauden valvonnan tehostaminen, toimintaohjelmien lisääminen, noin 800 vangille tehtävä riskinarviointi ja noin 200 vangin ehdonalaisen vapauden valvonnan tehostaminen tulisivat vaatimaan enemmän resursseja kuin työryhmä on arvioinut. Ehdotusten vaatimat resurssitarpeet selvitetään vielä huolellisesti Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön kanssa. Lakiehdotukset vaativat lisäksi jonkin verran muita lakiteknisiä ja sisällöllisiä täsmennyksiä.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Ulla Mohell, puh. 02951 50576
neuvotteleva virkamies Anja Heikkinen, puh. 02951 50238
sähköposti: [email protected]

Lausuntotiivistelmä

Sivun alkuun