Antti Häkkänen, Kai Mykkänen: Tyttöjen sukuelinten silpominen on törkeä pahoinpitely

11.10.2018

Tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaista ennaltaehkäisevää ja neuvovaa työtä on tehty Suomessa jo lähes 20 vuotta. Silti viime vuonna Fenix ry:n tekemän selvityksen mukaan Suomessa ei ollut ainuttakaan tapausta, jossa uhri tai joku toinen henkilö olisi tehnyt rikosilmoituksen tyttöjen silpomisesta. Ei, vaikka samaan aikaan tutkimuksessa tuotiin esiin suomalaisia naisia ja tyttöjä, joiden sukuelimet oli silvottu vanhempien kotimaassa ja viitteitä teoista oli myös Suomessa. Tilanne ei ole vuodessa muuttunut. Tähän on tultava muutos. 

Tarvitsemme tehokkaampia toimia. Yksi keskeinen tavoite on varmistaa ammattihenkilöstön osaaminen ja säädettyjen toimivaltuuksien käyttäminen. Terveydenhuollossa ja lastensuojelussa on otettava silpominen puheeksi entistä herkemmin ja ilmoitettava siitä muille viranomaisille. Silpomisista ilmoittaminen ei ole eikä saa olla vapaaehtoista tai harkinnanvaraista, vaan aina ammattilaista velvoittavaa. 

Aiheesta näyttää liikkuvan myös väärää tietoa. Silpomisen rangaistavuudesta ei saa vallita minkäänlaista epäselvyyttä: silpominen ja sen valmistelu, yritys ja jopa avunanto on jo nykyisen lainsäädännön mukaan rangaistavaa. Tyttöjen sukuelinten silpominen on Suomessa rangaistavaa törkeänä pahoinpitelynä, ja törkeästä pahoinpitelystä voidaan tuomita jopa 10 vuoden rangaistus. Näin on myös siinä tapauksessa, että teko toteutetaan Suomen ulkopuolella. Pahoinpitelyjen on edettävä syytteistä tuomioihin asti. Pahoinpitely kodin seinien sisälläkin on aina virallisen syytteen alainen rikos.

Tyttöjen sukupuolielinten silpomisen ehkäisy edellyttää tiedon levittämistä siitä, että kyseessä on rangaistava teko. Tarvitaan myös tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. On tärkeää katkaista vanha ja haitallinen uskomus, jonka mukaan tyttöjen sukupuolielinten silpominen olisi perheen velvollisuus ja tytön maineen ja tulevaisuuden kannalta tärkeää. Jotta tieto leviää, niiden yhteisöjen vaikuttajat, joissa silpomista tapahtuu, ovat keskeisessä asemassa. 

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on käynnistänyt valmistelun, jossa laaditaan uusi naisten ja tyttöjen sukuelinten silpomisen estämisen toimintaohjelma. Edellinen ohjelma oli voimassa 2012–2016. STM kehittää myös koulutusta, jotta ammattilaiset oppivat työssään ottamaan silpomisen puheeksi ja ovat tietoisia heitä koskevista ilmoitusvelvollisuuksista.

Se, että silpomiseen ei puututa riittävästi, heijastelee laajemminkin yhteiskunnassa vallitsevaa asennetta perheväkivaltaan. Kynnys puuttua perheenjäsenen toiseen kohdistamaan fyysiseen, seksuaaliseen tai psyykkiseen väkivaltaan tai sen uhkaan on korkea. Tarvitsemme asennemuutosta. Mitään perheen seinän sisällä tapahtuvaa pahoinpitelyä ei saa katsoa läpi sormien. 

Tänään kansainvälisenä tyttöjen oikeuksien päivänä vetoamme, että jokainen veisi tietoa eteenpäin omissa yhteisöissään siitä, että tyttöjen sukuelinten silpominen on jo nyt törkeä pahoinpitely ja siihen syyllistyneet tulee saada vastuuseen teoistaan. Syyllisten saaminen vastuuseen edellyttää havaittujen tekojen ilmoittamista poliisille. Näiden tekojen ennaltaehkäisyyn tarvitaan tekojen rangaistavuutta koskevan tiedon lisäämistä, johon voimme yhdessä osallistua.

____________________________________

Antti Häkkänen, oikeusministeri

Kai Mykkänen, sisäministeri



Lisää kommentti
Mari Mattila
Silpominen on rangaistava nimikkeellä törkeä pahoinpitely. Jos silpoja tiedetään, hänet voidaan asettaa syytteeseen ja tuomita. Entä, kun perhe lähettää tytön vanhaan kotimaahan sukuloimaan ja hän tulee silvottuna takaisin? Mistä vanhempia voidaan syyttää? He sanovat, etteivät tienneet eivätkä missään tapauksessa lähettäneet lasta siinä tarkoituksessa vanhaan maahan. Ketään ei voine tuomita jonkun toisen tekemästä törkeästä pahoinpitelystä?
0 (0 Ääniä)
Kirjoitettu 14.10.2018 0:42.