Heikki Liljeroos: Tähän on tultu - miten eteenpäin

30.6.2017

Avasin oikeusministeriön oven ensimmäisen kerran tullessani oikeustieteen opiskelijana kesätöihin vuonna 1975. Tuolloin ei tullut mieleenikään, että oikeusministeriö tulisi kesäkuusta 1976 alkaen olemaan runsaan 41 vuoden ajan työnantajani. Virkaurani päättyy siis nyt 1.7.2017. On aika katsoa, mitä on tapahtunut oikeudenhoidon rintamalla näinä kuluneina 40 vuotena.

Virkauran alkuaikoina valtionhallinto ja virkakunta kasvoi voimakkaasti. Myös oikeuslaitoksessa ja tuomioistuinlaitoksessa oli käynnistynyt ja käynnistymässä voimakas uudistaminen 1970-luvun alkupuolella. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna voidaan havaita, että 1900-luku oli aina 1970-luvulle saakka varsin staattista aikaa oikeudenhoidon uudistamisen suhteen. Toki lainsäädäntöä uudistettiin ja modernisoitiin, perustettiin Helsingin hovioikeus ja muutama tuomiokuntakin vielä. Sen sijaan oikeudenhoidon rakenteet, palkkausjärjestelmät ja työmenetelmät olivat säilyneet monilta osin 1800-luvun lopulta.

Vuoden 1978 huhtikuun 1. päivään saakka oikeudenhoidosta vastasi suurelta osin  ns. vanhat kaupungit, joille kuului  raastuvanoikeuksien, kaupunginviskaalinvirastojen, maistraattien ja  kaupunginvoudinviraston ylläpito ja myöskin raastuvanoikeuksien tuomareiden nimittäminen. Oikeusavusta huolehtivat  kunnan viranomaiset aina 1990-luvulle saakka. Valtiolle kuuluivat ”maaseudulla” toimivien tuomiokuntien kihlakunnantuomareiden palkanmaksu osittain. Suurimman osan tuloistaan kihlakunnantuomarit saivat ns. sportteleista eli toimituskirjojen lunastuksista perittävistä maksuista. Lääninoikeudet toimivat lääninhallitusten yhteydessä.

Tuomioistuinlaitoksen rakenneuudistukset alkoivat vuonna 1972

Tuomioistuinlaitoksen rakenteelliset uudistukset lähtivät liikkeelle 1972, jolloin tuomiokuntien ryhdyttiin siirtämään kokonaispalkkaukseen.  Se tarkoitti, että valtio/oikeusministeriö vastasi tuomiokunnan henkilöstön palkkauksesta, toimitiloista ja työvälineistä. Samassa yhteydessä luovuttiin ns. sportteleista. Kokonaispalkkaukseen siirtyminen saatiin päätökseen 1980-luvun puolivälissä.

Kaupunkien oikeuslaitosyksiköt siirrettiin oikeusministeriön hallinnonalalle ns. KOVA-projektissa 1.4.1978.

Hovioikeuksien jutturuuhkien takia perustettiin kaksi uutta hovioikeutta. Kouvolan hovioikeus v. 1978 ja Rovaniemen hovioikeus v.1979.  Voidaan tyydytyksellä todeta, että tänä päivänä hovioikeuksissa ei ole enää jutturuuhkia eikä kyllä enää ole Kouvolan hovioikeuttakaan.

Syyttäjälaitos oli epäyhtenäinen muodostuen vanhojen kaupunkien kaupunginviskaaleista ja maaseudun nimismiehistä. Syyttäjälaitos sai nykyisen muotonsa vasta Valtakunnansyyttäjänviraston perustamisen myötä v. 1997.

Suuri alioikeusuudistus vuonna 1993

1970-luvulla maassamme oli 105 alioikeutta (raastuvanoikeuksia ja tuomiokuntia).  Ensimmäiset yhdistämishankkeet toteutettiin vuoden 1970-luvun lopulla, kun eräitä Pohjanmaalla sijaitsevia raastuvanoikeuksia yhdistettiin samalla paikkakunnalla toimiviin tuomiokuntiin.

Merkittävä rakenteellinen ja oikeudenkäyntimenettelyn uudistus alioikeuksien osalta toteutettiin 1.12.1993, jolloin uudistettiin riita-asioiden oikeudenkäyntimenettely ja raastuvanoikeuksien ja tuomiokuntien tilalle perustettiin 70 käräjäoikeutta. Samassa yhteydessä lautamiesjärjestelmä ulotettiin myös entisille raastuvanoikeuspaikkakunnille. Tuolloin lautamiehiä valittiin koko maahan yli 4000. Viime vuosina on keskusteltu lautamiesjärjestelmän lakkauttamisesta ja keskustelu varmasti jatkuu.

Tällä hetkellä oikeudenhoidon viranomaiset poliisia lukuun ottamatta kuuluvat oikeusministeriön hallinnonalalle. Se on mahdollistanut monia kehittämistoimia hallinnonalallamme.

Muutos on jatkuvaa

Runsaassa 40-vuosikymmenessä on tapahtunut valtava kehitys ja maamme tuomioistuinlaitos ja oikeuslaitos kokonaisuudessaan pärjää hyvin kansainvälisessä vertailussa. Oikeuslaitos tarjoaa jatkossakin haastavia ja mielenkiintoisia tehtäviä juristeille ja muillekin osaajille. On ollut hienoa huomata henkilöstön korkea motivaatio ja sitoutuminen tehtäviinsä - usein varsin mittavasta työmäärästä huolimatta.

Joskus 1990-luvun puolivälissä puhuttiin siitä, että kun tämä alioikeusuudistus toteutetaan ja opitaan uuden riita-asioiden oikeuden oikeudenkäyntimenettelyn  periaatteet ja niksit niin sitten on paljon rauhallisempaa ja voimme keskittyä ns. perustehtävään. Toisin on kuitenkin käynyt. Uudistukset ovat seuranneet toisiaan, järjestelmät ovat vaihtuneet - ja niiden kanssa on tuskailtu puolin ja toisin. EU:n oikeusjärjestyksen mukaantulo osaksi kansallista kulttuuriamme on osaltaan tuonut haasteita.

Onkin tosiasia, että muutos on jatkossakin jatkuvaa. Millainen on suomalainen tuomioistuinlaitos tulevaisuudessa. Käsitykseni on, että ei ole olemassa yhtä ainoata oikeata mallia esimerkiksi tuomioistuinlaitoksen rakenteiksi. Sen osoittaa jo varsin nopea silmäily lähialueillemme tai toisille mantereille. Järjestelmissä on eroja. Kuitenkin erilaisista rakenteista ja erilaisista prosesseista huolimatta merkittävää osaa valtiosta pidetään oikeusvaltioina.

Katse eteenpäin

Mielestäni kansallisella uudistuksia ohjaavina lähtökohtina voidaan pitää kansainvälisissä sopimuksissa esitettyjä ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion peruspilareita. Lisäksi uudistuksille antavat suuntaa kunkin maan kulttuuriset lähtökohdat, osin historian perimä sekä taloudelliset reunaehdot.  Vaikka arvostankin kovastikin historiaa ja olen siitä kiinnostunut, niin siitä huolimatta rohkenen sanoa, että katseen oikeudenhoidon uudistamisessa pitää olla eteenpäin. Vaikeus vain on siinä, että ennustaminen on vaikeaa - erityisesti tulevaisuuden. Mutta siitä huolimatta ROHKEASTI ETEENPÄIN.

Yhteisistä mielenkiintoisista työvuosista kaikkia kiittäen

__________________________

Kirjoittaja hallitusneuvos Heikki Liljeroos on oikeusministeriön oikeushallinto-osaston apulaisosastopäällikkö. Hän jää eläkkeelle 1.7.2017.



Lisää kommentti