Tapio Laamanen: Seesteinen budjettivuosi 2017

16.9.2016          fi | sv

Oikeusministeriön hallinnonalan taloustilanne on yleisesti ottaen hyvä vuonna 2017. Toimintaan vaikuttavat säästöt kasvavat vain vähän kuluvan vuoden tasoon nähden.

Määrärahataso laskee huomattavammin kehyskauden lopulla. Siihenkin on osin jo varauduttu määrärahojen käytössä. Vastuullista taloudenhoitoa on syytä jatkaa. Tulevaisuudenuskoa vahvistaa se, että meneillään on laajoja uudistushankkeita, jotka alentavat tulevia määrärahatarpeita. Näitä ovat erityisesti ministeri Lindströmin ohjelma oikeudenhoidon kehittämiseksi, toimialakohtaiset rakennemuutokset ja viiden ICT-hankkeen kokonaisuus, joilla uudistetaan toimintatapoja. Päätavoitteena hankkeissa on ennen muuta sujuvampi oikeudenhoito sekä virtaviivaisempi ja iskunkestävämpi hallinto.

Budjettikierros oli tänä vuonna viimevuotista kevyempi. Jo oikeusministeriön toukokuinen talousarvioehdotus noudatti varsin tarkasti kevään kehyspäätöstä eli niin sanottua julkisen talouden suunnitelmaa. Neuvotteluvaiheessa esillä olivat turvapaikkaresurssit ja ulosottoon liittyvät kannustinloukut. Näissä molemmissa päästiin myönteiseen ratkaisuun.

Kilpailukykysopimus sai sinettinsä budjettiriihen myötä. Siitä aiheutuu toimintamenomomenteille neljänlaisia säästöjä. Nämä kaikki alentavat kuitenkin myös palkkakustannuksia, joten ne ovat kustannusneutraaleja. Aito haaste sisältyy työajan pidennyksen käytännön toteuttamiseen. Työaika lisääntyy kuudella minuutilla päivässä. Sen verran tulisi jokaisen palkkaa saavan työsuorituksen kasvaa. Periaate on se, että tämä alentaa henkilömäärän tarvetta, koska tulostavoitteet pidetään ennallaan. Syntyvä palkkasäästö on huomioitu budjetisssa. . Realismia tietysti on, ettei työajan pidennyksen kustannusneutraalisuus voi toteutua täysimääräisesti yhdessä vuodessa. Mahdollisimman nopeasti tämä tulisi kuitenkin hyödyntää. Näin vyön kiristäminen jäisi lyhytaikaiseksi toiminnallisesti.

Vuosi sitten vastaavaan aikaan kirjoitin blogin otsikolla kivijalka ja rautainen kehys. Kivijalka viittasi oikeusministeriön tehtävään valtion ydintoimintojen turvaajana. Ajatus palautuu jälleen tähän. Vaalikaudelle päätettyjä kehyksiä on yhä vaikeampi ylittää. Niin tapahtuu aniharvoin ja vain isoissa asioissa. Ensisijaista on uudistaa toimintaa siten, että kehyksen sisälle jää hengitysilmaa. Ja kun näin myös tapahtuu, pelivara kannattaa hyödyntää investoimalla tuottavuuteen ja laatuun.

_____________________

Kirjoittaja on oikeusministeriön talousjohtaja.

 



Ei kommentteja vielä Ole ensimmäinen.