Blogit

Elina Ruuskanen: Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman valmistelu on hyvässä vauhdissa

Julkaisupäivä 27.4.2020 10.30 Blogit OM

Elina Ruuskanen: Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman valmistelu on hyvässä vauhdissa

 Sanna Marinin hallituksen ohjelmaan sisältyvän naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen ohjelman valmistelu käynnistyi tammikuussa oikeusministeriön johdolla. Valmistelu aloitettiin järjestämällä neljä temaattista työpajaa, joihin osallistui yhteensä lähes 70 naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn asiantuntijaa mm. järjestöistä, tutkimuslaitoksista ja viranomaisista.

Teemoina oli kunniaan liittyvä väkivalta, digitaalinen väkivalta, väkivallan ennaltaehkäisy, toistuvaan väkivaltaan puuttuminen ja väkivallan tekijät. Keskustelu ja ideointi työpajoissa oli vilkasta, ja torjuntaohjelmaa valmisteleva työryhmä sai työpajoista hyvät eväät ohjelman jatkovalmisteluun.

Työryhmä työskentelee poikkeusoloissa

Viimeinen työpaja järjestettiin 12. maaliskuuta, eli samana päivänä, jolloin hallitus ilmoitti ensimmäisistä koronaepidemiaan liittyvistä rajoitustoimista. Oli siis onni onnettomuudessa, että kaikki työpajat ehdittiin pitää ennen poikkeusolojen alkamista.

Korona on kuitenkin vaikuttanut valmisteluun: Työryhmän kokouksia on pidetty Skypen välityksellä ja asiakirjoja kommentoitu sähköisessä työtilassa. Vaikka uudet toimintatavat tuntuivat aluksi hieman kankeilta, on valmistelu edennyt hyvin.

Korona on paitsi vaikuttanut valmisteluun myös osoittanut sen tärkeyden. Sekä maailmalta että Suomesta on kuultu huolestuttavia tietoja siitä, miten koronaepidemia vaikuttaa etenkin naisiin ja lisää riskiä joutua lähisuhdeväkivallan uhriksi.

Toimenpiteitä pohditaan

Tällä hetkellä työryhmä käy läpi työpajoissa esiin nousseita kehittämiskohteita ja toimenpide-ehdotuksia. Työryhmä pohjaa työnsä paitsi työpajojen antiin, myös mm. Suomen kansainvälisiltä toimielimiltä saamiin suosituksiin, tutkimuksiin ja selvityksiin, käynnissä oleviin aihetta käsitteleviin muihin hankkeisiin ja lainvalmisteluun, aiempien työryhmien ja toimintaohjelmien työhön ja tuloksiin sekä muiden maiden kokemuksiin ja ratkaisuihin.

Ehdotuksia toimenpiteiksi on enemmän kuin ohjelmaan voidaan mahduttaa, joten karsintaa joudutaan tekemään. Ohjelman toimeenpanoon on varattu vuosittainen 400 000 euron määräraha. Toimenpiteet täytyy suunnitella ja aikatauluttaa eri vuosille siten, että ohjelmasta saadaan muodostettua toimiva kokonaisuus.

Syksyllä valmista

Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen ohjelman on määrä olla valmis syksyllä 2020. Ohjelmaluonnoksesta järjestetään kuulemistilaisuus tai kommentointimahdollisuus kaikille, jotka osallistuivat tai saivat kutsun työpajoihin.

Lopullisesti ohjelma hyväksytään oikeusvaltion kehittämisen ja sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmässä. Tämän jälkeen ohjelma julkaistaan ja alkaa sen toimeenpano. Toimeenpanon edistymistä seurataan ohjelmaa valmistelleessa työryhmässä ja siitä raportoidaan ministeriryhmälle.

----

Kirjoittaja Elina Ruuskanen työskentelee neuvottelevana virkamiehenä oikeusministeriön kriminaalipolitiikka- ja rikosoikeusosastolla ja toimii naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelmaa valmistelevan työryhmän puheenjohtajana.