Skip to content
Media

Ministeri Henriksson: Rikosseuraamuslaitoksen talouden sopeuttamisessa edetään esityksen mukaisesti

Ministry of Justice
Julkaisuajankohta 15.5.2012 9.30
Tiedote -

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on päättänyt, että Rikosseuraamuslaitoksen taloutta sopeutetaan Rikosseuraamuslaitoksen oikeusministeriölle tekemän esityksen mukaisesti. Samalla käynnistetään valmistelut Haminan avovankilan lakkauttamiseksi 1.1.2013 alkaen. Lakkauttamisesta pyydetään lausunto alueellistamisen koordinaatioryhmältä toukokuun aikana.

Valtioneuvoston 5.10.2011 tekemä kehyspäätös edellyttää Rikosseuraamuslaitokselta vuotuisten toimintamenojen alentamista noin 5 miljoonalla eurolla. Säästötavoitteen toteuttaminen vaatii yhden vankilan lakkauttamista vuoden 2013 alusta lukien. Haminan avovankilan lakkauttamisella saavutetaan noin miljoonan euron vuotuinen säästö.

Lakkauttaminen toteutetaan hyvää henkilöstöpolitiikkaa noudattaen. Vankilassa on 20 työntekijää, joille tarjotaan työpaikka muusta Rikosseuraamuslaitoksen yksiköstä.

Vankeja Haminassa on noin 30, jotka kaikki saadaan sijoitettua uudelleen aiheuttamatta yliasutusta muissa vankiloissa. Sijoittaminen voidaan lisäksi tehdä niin, että vankilan etäisyys vangin kotikunnasta ei kasva merkittävästi.

Haminan avovankilan rakennukset ovat huonossa kunnossa. Toiminnan jatkaminen vaatisi peruskorjauksen, josta aiheutuisi merkittäviä lisäkustannuksia.

Säästöjä saavutetaan monin tavoin

Rikosseuraamuslaitoksen talouden sopeuttamissuunnitelma sisältää Haminan avovankilan lakkauttamisen lisäksi useita muita säästötoimia, jotka toteutetaan lähivuosina.

Rangaistusten täytäntöönpanon sisältöä ja hallinnollisia toimintatapoja kehittämällä saavutetaan huomattavia säästöjä. Lisäksi tehostetaan toimitilojen käyttöä ja pienennetään vankiloiden energiankulutusta ja -kustannuksia.

Lisätietoja:
ylijohtaja Jarmo Littunen, puh. 09 1606 7783,
pääjohtaja Esa Vesterbacka, Rikosseuraamuslaitos, puh. 02 956 88400
s-posti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson
Back to top