Ehdotuksia sovittelun kehittämiseksi ja laajentamiseksi
25.5.2023 13.17
OM

Oikeusministeriön työryhmä on selvittänyt sovittelun ja muiden vaihtoehtoisten konfliktinratkaisukeinojen nykytilannetta ja lainsäädännön mahdollisia kehittämistarpeita. Työryhmän raportissa on arvioitu myös lähisuhdeväkivallan sovittelun jatkamista sekä sovittelutoiminnan kansallisen koordinaation tarvetta.
Suomalaisten talousosaamisessa parantamisen varaa
15.5.2023 13.27
OM

Suomalaisten talousosaaminen on OECD-maiden keskitasoa. Nuorten talousosaaminen on kuitenkin heikompaa kuin heitä vanhemmilla henkilöillä. Korkeampi koulutustaso on yhteydessä parempaan talousosaaminen. Tämä käy ilmi oikeusministeriön teettämästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten taloudellista tietämystä sekä talouteen liittyviä asenteita ja taloudellista käyttäytymistä.
Kattavilla palveluilla ja onnistuneella rikosprosessilla toisiaan tukeva merkitys ihmiskaupan uhrien auttamisessa
12.5.2023 10.14
OM

Tänään julkaistun selvityksen perusteella parhaiten ihmiskaupan uhriksi joutunutta henkilöä kyetään tukemaan toipumisessa ja arkeen palaamisessa vain monisektorisen ja joustavan verkostoyhteistyön keinoin.
Rikosprosessin sujuvoittamiseen on keinoja
5.5.2023 11.29
OM

Oikeusministeriön työryhmä esittää useita kehittämisehdotuksia rikosprosessin sujuvoittamiseksi. Työryhmän muistio on nyt lausuntokierroksella.
Vainoamista ja psyykkistä väkivaltaa koskevaa oikeuskäytäntöä selvitetty
4.5.2023 10.02
OM

Psyykkinen väkivalta tulee pahoinpitelynä rangaistavaksi harvoin, kertoo oikeusministeriön tilaama selvitys. Vainoamisen tunnusmerkistö kattaa hyvin tapaukset, joissa tekijä ja uhri eivät asu yhdessä. Mikään rikostunnusmerkistö ei kata sellaisenaan pakottavaa kontrollia, joka voi ilmetä uhrin toimintavapauden moninaisena rajoittamisena. Selvityksessä ehdotetaan, että rikoslakiin lisätään uusi tunnusmerkistö: pakottava kontrolli.
Uusimmat
Ehdotuksia sovittelun kehittämiseksi ja laajentamiseksi
OM
Tiedote
25.5.2023 13.17
Valtionavustukset talousosaamisen edistämiseen haettavana
OM
Uutinen
16.5.2023 12.59
Suomalaisten talousosaamisessa parantamisen varaa
OM
Tiedote
15.5.2023 13.27
Kolumnit
Uuden oppiminen vaatii myös taaksepäin katsomista: Lainsäädännön seuranta ja jälkiarviointi tukevat toimivaa sääntelyä
Kaisa Tiusanen
Tuomas Lihr
OM
Kolumni
16.5.2023 12.21
Perus- ja ihmisoikeusseurannassa kova työ kantaa hedelmää
Nanni Olsson
Valpuri Tarkka
OM
Kolumni
18.4.2023 14.50
-
Oikeusvaltio
Suomalainen demokratia nojaa oikeusvaltioon. Oikeusministeriö huolehtii oikeusvaltion toimivuudesta.
-
Perustuslaki
Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta. Vastaamme yhteiskunnan peruslainsäädännön, kuten ihmisten perusoikeuksiin ja oikeusturvaan liittyvien lakien hyvästä valmistelusta.
-
Oikeusministeriö työnantajana
Teemme ministeriössä töitä avoimemman, aktiivisemman ja turvallisemman yhteiskunnan eteen. Ministeriössä työskentelee noin 240 asiantuntevaa virkamiestä erilaisissa tehtävissä.
Ministerit

Anna-Maja Henriksson
Oikeusministeri