Hyppää sisältöön
Media

EU:n perusoikeusviraston raportti korostaa ikääntyvien kansalaisten yhdenvertaista kohtelua

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 6.6.2018 11.44
Uutinen

Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) julkaisi tänään vuosittaisen raporttinsa perusoikeuksien toteutumisesta EU:ssa. Tänä vuonna raportissa kiinnitetään erityistä huomiota ikääntyvien perusoikeuksien toteutumiseen.

FRA:n raportin mukaan ikääntyvien oikeudet huomioidaan aiempaa paremmin ja tietoisuus ikääntyvien perusoikeuksista on lisääntynyt. Samalla virasto huomauttaa, että ikääntyvät ovat monimuotoinen ryhmä.

FRA:n johtajan Michael O’Flaherty muistuttaa, että perusoikeudet eivät ole vain nuoria varten, vaan ne suojaavat kaikkia iästä riippumatta.

Vuosiraportin suosituksissa kehotetaan muun muassa hyödyntämään tehokkaammin EU:n rahastoja ikääntyvien yhdenvertaisuuden edistämisessä. Lisäksi virasto suosittaa jäsenvaltioita ja EU:n toimielimiä tukemaan ja rahoittamaan yhdenvertaisuutta edistävän tiedon keräämistä ja tuottamista. Lisäksi raportissa suositellaan tarjoamaan Eurostatille luotettavaa tietoa, jotta EU voi kehittää yhdenvertaisuutta edistäviä ohjelmia. 

Lisäksi raportissa esitellään, millaisia edistysaskelia syrjimättömyydessä on otettu eri puolilla Eurooppaa. FRA nostaa esille esimerkiksi lupaavia käytäntöjä, joilla viranomaiset ovat pyrkineet lisäämään HLBTI-ihmisten yhdenvertaisuutta. Suomesta oikeusministeriön Rainbow Rights -hanke mainitaan raportissa yhtenä lupaavana eurooppalaisena esimerkkinä. Oikeusministeriön hanke tukee yhdenvertaisuuslainsäädännön toimeenpanoa ja pyrkii edistämään sateenkaari-ihmisten oikeuksien toteutumista.

Vuonna 2007 perustetun FRA:n tehtävänä on tarjota EU:n toimielimille ja jäsenvaltioille riippumatonta tutkimustuloksiin perustuvaa neuvontaa ja asiantuntemusta perusoikeuksiin liittyvissä kysymyksissä.

Lisätiedot:

erityisasiantuntija Satu Kaskinen, puh. 029 515 0322, [email protected]

neuvotteleva virkamies Kaisa Tiusanen, puh. 029 515 0169, [email protected]

Fundamental Rights Report 2018

FRA:n lehdistötiedote englanniksi

Tietoa Euroopan unionin perusoikeusvirastosta:

http://fra.europa.eu/fi

http://oikeusministerio.fi/eu-n-perusoikeusvirasto-fra-

Sivun alkuun