Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeriö käsitellyt lapsiasiavaltuutetun selvityksen taksimatkoista

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 17.12.2018 14.35
Tiedote

Oikeusministeriö on käsitellyt lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan selvityksen taksimatkoista, joista käytiin julkista keskustelua viime viikolla.

Lapsiasiavaltuutettu on toiminnassaan itsenäinen ja riippumaton viranomainen. Selvitys osoittaa, että Kurttilan taksimatkat liittyvät sellaisiin virkatehtäviin ja tilaisuuksiin, joiden hoitaminen ja joihin osallistuminen kuuluvat lapsiasiavaltuutetun itsenäiseen harkintaan. Ministeriö ei siksi ota kantaa yksittäisten taksimatkojen asianmukaisuuteen tai valtuutetun tilaisuuksiin osallistumisen perusteluja koskevaan sisällölliseen arviointiin.

Oikeusministeriö toteaa, että joissakin tapauksissa matkamääräys puuttui ja tarvittavat lisätiedot saatiin vasta pyydetyssä selvityksessä. Ottaen huomioon taksin käytön varsin huomattava määrä ministeriö pitää aiheellisena korostaa lapsiasiavaltuutetulle, että valtion matkustussäännön määräyksiä tulee noudattaa poikkeuksetta ja matkustustavan harkintaan ja riittäviin perusteluihin tulee kiinnittää huomiota.

Oikeusministeriö pyysi selvitystä tulosohjaajan roolissa. Valtuutettu toimii hallinnollisesti oikeusministeriön yhteydessä. Valtiontalouden tarkastusvirasto tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valtion talousarvion noudattamista.

Lisätietoja: kansliapäällikkö Pekka Timonen, puh. 09 1606 7502, tarkastusjohtaja Kaisa Sistonen, puh. 02951 50436

Sivun alkuun