Hyppää sisältöön
Media

Selvityksessä ehdotetaan oikeusapu- ja edunvalvontaviraston perustamista

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 13.12.2018 13.46
Tiedote

Oikeusministeriön asettamat selvitysmiehet esittävät valtakunnallisen oikeusapu- ja edunvalvontaviraston perustamista. Selvityksen mukaan uudistus keventäisi hallintoa ja mahdollistaisi palveluiden yhtenäistämisen.

Ehdotuksen mukaan tällä hetkellä oikeusministeriössä hoidettavat keskushallinnon tehtävät, kuten muun muassa talous- ja henkilöstöhallinto sekä toimitilahallinto, siirtyisivät perustettavalle virastolle.

Keskushallinnosta vastaisi oikeusapu- ja edunvalvontavirasto ja varsinaisesta oikeusapu- ja edunvalvontatoiminnasta neljästä kuuteen alueellista yksikköä. Nykyisten kuuden oikeusapu- ja edunvalvontapiirin toiminta lakkaisi.

Valtakunnallisen viraston tehtävänä olisi huolehtia, että oikeusapua ja edunvalvontapalvelua sekä talous- ja velkaneuvontaa olisi saatavilla riittävästi ja yhdenvertaisesti koko maassa. Kun oikeusavun ja edunvalvonnan hallintotehtävät keskitettäisiin viraston kansliaan, toimistot voisivat keskittyä ydintoimintaan, selvityksessä todetaan.

Selvitysmiesten ehdotuksen mukaan oikeusapu ja edunvalvonta toimisivat edelleen alueen sisällä toisistaan erillään, koska toiminnat poikkeavat merkittävästi toisistaan. Niillä olisi kuitenkin yhteinen johtaja.

Selvitysmiesten mukaan uudistus keventäisi hallintoa ja parantaisi mahdollisuuksia yhtenäistää oikeusapu- ja edunvalvontatoimintoja sekä talous- ja velkaneuvontapalveluita koko maassa.

Selvityksen ovat laatineet Itä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtaja Esa Kyllästinen sekä varatuomari Christer Lundström.

Selvitys lähetetään lausuntokierrokselle, jonka tulokset ovat käytettävissä seuraavan hallituksen ohjelmaan mahdollisesti tehtäviä ehdotuksia valmisteltaessa.

Lisätiedot: hallitusneuvos Merja Muilu, puh. 02951 50200, [email protected]

Kohti laadukkaampaa ja tehokkaampaa palvelua - Selvitys oikeusapu- ja edunvalvontaviraston perustamisesta

Sivun alkuun