Tutkintavankeuden vaihtoehtoja ja järjestämistä selvittävä työryhmä toimikaudelle 3.3.2014-30.4.2015; määräaikaa jatkettu 31.12.2015 saakka

OM016:00/2014 Säädösvalmistelu

Valmistellaan hallituksen esityksen muotoon työryhmän mietintö mahdollisesta tutkintavankeuden vaihtoehdon käyttöönottamisesta ja sen edellyttämistä lainmuutoksista. Lisäksi selvitetään tutkintavankien säilyttämisvastuun järjestämisen uudelleen organisointia ja mahdollisen tehtävien siirron edellyttämät lainmuutokset, resurssisiirrot ja määrärahatarpeet.

Hankkeen perustiedot Päättynyt

Hankenumero OM016:00/2014

Asianumerot OM 1/61/2014

Asettaja oikeusministeriö

Toimikausi/aikataulu 3.3.2014 –

Asettamispäivä 3.3.2014

Lainvalmistelu

Hallituksen esitys-

Hyväksytty säädös-

Tavoitteet ja tuotokset

Tavoitteena on selvittää erilaisia vaihtoehtoja tutkintavankeudelle, tutkintavankien säilytysvastuun ja vanginkuljetuksen organisoinnille. Toimeksiannon taustalla on tutkintavankien määrän nousu heille varattuihin säilytyspaikkoihin nähden. Lisäksi kansainväliset ja kansalliset valvontaelimet ovat esittäneet useissa yhteyksissä arvostelua tutkintavankien säilyttämisestä poliisivankiloissa. Tehtävänä on arvioida mahdollisuuksia ottaa käyttöön erilaisia vaihtoehtoja tutkintavankeudelle, selvittää mahdollisuudet siirtää vastuu tutkintavankien säilyttämisestä poliisilta oikeusministeriön hallinnonalalle sekä selvittää vanginkuljetusta koskeva tehtäväjako poliisin ja Rikosseuraamusviraston välillä.

Tiivistelmä

Valmistellaan hallituksen esityksen muotoon työryhmän mietintö mahdollisesta tutkintavankeuden vaihtoehdon käyttöönottamisesta ja sen edellyttämistä lainmuutoksista. Lisäksi selvitetään tutkintavankien säilyttämisvastuun järjestämisen uudelleen organisointia ja mahdollisen tehtävien siirron edellyttämät lainmuutokset, resurssisiirrot ja määrärahatarpeet.

Lähtökohdat

Tutkintavankien määrä on noussut viime vuosina huomattavasti. On ennakoitu, että tutkintavankien määrä tulee edelleen nousemaan. Tutkintavankeuden olosuhteiden parantamista selvittänyt oikeusministeriön työryhmä (81/2010) ehdotti, että tutkintavankeuden vaihtoehdoista, niiden vaikutuksista ja soveltuvuudesta Suomeen tehtäisiin kattava selvitys. Myös esitutkinta- ja pakkokeinolakia uudistanut toimikunta ehdotti, että tutkintavankeuden vaihtoehtoja selvitettäisiin. Tutkintavankien säilyttämisolosuhteita ovat arvostelleet useissa yhteyksissä niin Euroopan neuvoston kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun vastainen komitea (CPT) kuin eduskunnan oikeusasiamies. Valvontaviranomaisten näkemysten mukaan poliisin ei pitäisi säilyttää tutkintavankeja, sillä rikoksia tutkivan viranomaisen pitäisi olla eri kuin vankeja säilyttävän. Tutkintavankeuteen liittyy muuten painostuksen vaara. Osa poliisivankiloista on huonokuntoisia ja soveltumattomia vapautensa menettäneiden pidempiaikaiseen säilytykseen. Työryhmän toimeksiantoon alun perin kuulunut vangin kuljetusta koskeva selvitys on työryhmän määräajan jatkamista koskevassa päätöksessä eriytetty omaksi hankkeekseen. Tämä hanke käynnistetään vasta, kun tutkintavankeustyöryhmä saa ehdotuksensa valmiiksi.