перейти к содержанию
Медиа на финском языке

Esitys uudeksi osuuskuntalaiksi eduskunnalle

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2012 11.10
Tiedote -

Hallitus esittää osuuskuntalain uudistamista vastaamaan nykyaikaisen yritystoiminnan vaatimuksia. Tänään eduskunnalle annetun esityksen tavoitteena on lisätä suomalaisten osuuskuntien toimintamahdollisuuksia ja parantaa niiden toimintaedellytyksiä sekä yleisesti että suhteessa muita yritysmuotoja käyttäviin kilpailijoihin.

Uudella lailla kumottaisiin vuodelta 2001 oleva nykyinen osuuskuntalaki. Voimassa olevan lain mallina oli vuoden 1978 osakeyhtiölaki. Uuden lain mallina olisi vuoden 2006 osakeyhtiölaki soveltuvin osin ja niin, että osuuskuntamuodon erityispiirteet säilyvät aiempien osuuskuntalakien periaatteiden mukaisesti.

Uudella lailla helpotettaisiin osuuskunnan perustamista ja hallintoa sekä edistettäisiin jäsen- ja sijoittajarahoituksen hankintaa. Pyrkimyksenä on myös lisätä osuuskuntamuodon käyttökelpoisuutta uusosuustoiminnassa. Osuuskuntien toimintaedellytysten parantamiseksi sääntelyn tahdonvaltaisuutta eli oikeutta sopia toisinkin lisättäisiin.

Osuuskuntien toimintamahdollisuuksia lisättäisiin muun muassa vähentämällä ja keventämällä muotomääräyksiä. Osuuskuntien oikeudellisen toimintapohjan selkeyttämiseksi laissa säädettäisiin myös useista sellaisista seikoista ja menettelyistä, jotka nykyään ilmenevät vain oikeuskäytännöstä.

Sopimusvapautta laajennettaisiin erityisesti oman pääoman ehtoisen rahoituksen osalta. Osuuskunnan jäsenten ja johdon sekä sijoittajien,velkojien ja muiden etutahojen asemaa parannettaisiin selventämällä sääntelyä.

Uutta olisi, että nykyisestä osuuskunnan oman pääoman rahoitusmuodosta eli sijoitusosuuksista ja sijoitusosuuspääomasta käytetyt ilmaukset muutettaisiin osakeyhtiölakia vastaavasti osuuskunnan osakkeiksi ja osakepääomaksi. Käyttämällä yleisesti tunnettuja käsitteitä halutaan helpottaa rahoituksen hankkimista muun muassa sijoittajilta.

Pienten osuuskuntien asemaan on esityksessä kiinnitetty erityistä huomiota. Sääntelyn olennainen selkeytyminen, sääntelyn laajentaminen sekä eräät pieniä osuuskuntia koskevien säännösten kirjoittamistavassa valitut ratkaisut helpottaisivat pienten osuuskuntien sekä kirjanpitäjien, yritysneuvojien ja muiden osuuskunnille palveluja tarjoavien mahdollisuuksia tutustua lain sisältöön. Osuuskunta olisi käytännössä yhtä helppo perustaa kuin osakeyhtiö, sillä esityksen mukaan yksikin perustajajäsen riittäisi. Nykyisen lain mukaan osuuskunnassa on oltava vähintään kolme jäsentä.

Esitys sisältää lisäksi useita velkojien ja vähemmistöjäsenten oikeussuojaa vahvistavia säännöksiä.

Tavoitteena on, että uusi osuuskuntalaki tulisi voimaan heinäkuun 2013 alusta. Nykyisten osuuskuntien ei uuden lain johdosta tarvitsisi muuttaa toimintatapojaan. Uusi osuuskuntalaki tarjoaisi lähinnä uusia vaihtoehtoja toiminnan ja rahoituksen järjestämiseen.

Lisätietoja:
Lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen, puh. 02951 50220

Hallituksen esitys löytyy tiedotteesta verkkosivuilla www.om.fi

Tietoa hankkeesta

Anna-Maja Henriksson
Back to top