перейти к содержанию
Медиа на финском языке

Saamen kielilain 31 §:n mukaiset avustukset myönnetty

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 11.6.2019 12.31
Uutinen

Oikeusministeriö on myöntänyt saamen kielilain (1086/2003) 31 §:ssä tarkoitetut avustukset vuodelle 2019. Avustukset on tarkoitettu saamen kielilain soveltamisesta 1.1.2019 jälkeen aiheutuneiden tai aiheutuvien lisäkustannusten kattamiseksi.

Avustuksia voidaan myöntää saamelaisten kotiseutualueen kunnille, seurakunnille ja paliskunnille sekä lain 18 §:ssä tarkoitetuille yksityisille mainitun lain soveltamisesta aiheutuvien erityisten lisäkustannusten kattamiseksi.

Avustuksia varten on tänä vuonna varattu yhteensä 150 000 euroa valtion talousarvion 2019 momentilta 25.01.50, joka on osoitettu avustuksiin saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon ylläpitämiseksi. Hakemuksia tuli määräaikaan mennessä 8. Avustuksia haettiin yhteensä 242 509,29 euroa.

Avustuksia myönnettiin käännös- ja tulkkauskuluihin sekä saamen kielen opiskelusta aiheutuviin lisäkustannuksiin. Lisäksi avustusta myönnettiin saamelaisten kotiseutualueen yhteisen kielistrategian laadintaan. Yksittäiselle hakijataholle myönnetyt avustussummat olivat 700 eurosta 74 000 euroon. Koska avustuksia haettiin huomattavasti enemmän kuin niitä oli myönnettävissä, ei avustusta voitu myöntää kaikkiin käyttötarkoituksiin. Päätöksiin vaikutti mm. mahdollisuus siirtää edellisiltä vuosilta käyttämättä jäänyttä avustusta vuodelle 2019.

Oikeusministeriö on hakemusten perusteella myöntänyt avustusta seuraaville:

Outakosken yhteisen vesialueen osakaskunta, 3 300 e
Utsjoen kunta, 24 000 e
Inarin kunta, 38 000 e
Inarin kunta, 74 000 e
Lapin paliskunta, 700 e
Enontekiön kunta, 5 900 e
Sodankylän kunta, 1 800 e
Inarin seurakunta, 2 300 e

Yhteensä 150 000 e

Lisätietoja: hallitussihteeri Maija Iles, puh. 02951 50038, [email protected].

Back to top