перейти к содержанию
Медиа на финском языке

Suomen Euroopan syyttäjäksi Harri Tiesmaa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 30.7.2020 9.39
Uutinen
Koristekuva

EU:n neuvosto on nimittänyt Euroopan syyttäjänviraston (EPPO) Euroopan syyttäjät kuuden vuoden toimikaudeksi. Suomesta virkaan valittiin erikoissyyttäjä Harri Tiesmaa.

Euroopan syyttäjänvirasto on uusi riippumaton EU-elin, joka tutkii unionin taloudellisia etuja vahingoittavia rikoksia sekä asettaa niiden tekijät syytteeseen ja tuomittaviksi. Virasto perustetaan, jotta voitaisiin torjua nykyistä tehokkaammin esimerkiksi avustuspetoksia ja muita EU:n taloudellisiin etuihin kohdistuvia rikoksia. Tällä hetkellä EPPOon osallistuu 22 jäsenmaata, joista kukin nimesi ehdokkaansa Euroopan syyttäjän tehtävään.


Oikeusministeriö valmisteli ehdokkaiden nimeämisen Suomen Euroopan syyttäjän tehtävään ja julisti tehtävän haettavaksi. Oikeusministeriö haastatteli hakijat ja esitteli nimeämisasian valtioneuvoston yleisistunnolle päätettäväksi. Valtakunnansyyttäjän toimistolle varattiin tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. 


Suomi toimitti valtioneuvoston päätöksen mukaan valitut kolme ehdokasta Euroopan syyttäjäksi Euroopan komissiolle. Valintalautakunta laati perustellun lausunnon kunkin maan ehdokkaiden osalta ja asetti ehdot täyttävät nimetyt ehdokkaat paremmuusjärjestykseen. Tämän jälkeen EU:n neuvosto valitsi ja nimitti ehdokkaista yhden kunkin osallistuvan maan Euroopan syyttäjäksi.


Oikeusministeriössä on valmisteltu kansallista lainsäädäntöä täydentämään Euroopan syyttäjänviraston perustamisesta annettua EU:n asetusta. Tätä koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä. Viraston odotetaan aloittavan toimintansa vuoden 2020 lopulla.


EU:n neuvoston tiedote nimityksistä
Oikeusministeriön työryhmän mietintö 


Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Miia Ljungqvist, puh. 0295 150 112, [email protected]

Back to top