перейти к содержанию
Правительство и министерства Финляндии Медиа

Visio: Suomalaisten talousosaaminen maailman parasta vuonna 2030

Oikeusministeriö
28.1.2021 10.32
Tiedote

Suomen Pankin tekemä ehdotus talousosaamisen strategiaksi tähtää siihen, että suomalaiset ovat maailman parhaita talousosaajia vuonna 2030. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni ymmärtää talousosaamisen tärkeyden omassa elämässään ja pystyy tekemään taloudenpitonsa kannalta hyviä päätöksiä. Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn luovutti tänään ehdotuksen Suomen talousosaamisen edistämisen kansalliseksi strategiaksi oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille.

Strategiaehdotuksen mukaan tavoitetilaan pääsy vaatii toimintatapojen muutoksia. Yksilön kannalta avainasemassa on kyky ymmärtää ja ennakoida omaa taloudellista tilannetta nykyistä paremmin. Tarjolla tulee olla helposti löydettäviä matalan kynnyksen neuvonta- ja tietopalveluita, joista jokainen saa apua. Ehdotuksessa korostetaan, että kansalaisten parempi talousosaaminen tuottaa hyvinvointia paitsi ihmiselle itselleen, myös koko kansantalouteen.
 
Suomen Pankin laatima strategiaehdotus on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Suomen Pankki ja oikeusministeriö sopivat vuosi sitten, että Suomen Pankki vastaa taloudenhallintaan liittyvän kansallisen strategian kirjoittamisesta.
 
-Suomalaisten talousosaaminen on keskimäärin hyvällä tasolla, mutta eri väestöryhmien välillä on eroja. Suunnitelmallisella ja hyvin resursoidulla talousosaamistyöllä on mahdollista parantaa laajasti kansalaisten tietoja ja taitoja ja sitä kautta ennaltaehkäistä ylivelkaantumista ja muita talousongelmia, tähdentää pääjohtaja Olli Rehn.
 
- Tämä on tärkeä työ, jota haluan viedä vahvasti eteenpäin. Tässä ajassa ylivelkaantumiseen liittyvät kysymykset ovat erityisen ajankohtaisia, ja kansalaisten talousosaamisen vahvistaminen on tärkeä tavoite. Olen iloinen siitä, että ehdotus keskittyy talousosaamisen ”myönteiseen puoleen” eli hyvään taloudenpitoon, säästämiseen ja sijoittamiseen, ministeri Henriksson sanoo. 

Talousoppia antaville tiiviimpää yhteistyötä vaikuttavuuden lisäämiseksi

Talousosaamisen edistämistä tekevät viranomaisten lisäksi monet yritykset ja kolmannen sektorin toimijat. Strategiaehdotuksessa painotetaan niiden yhteistyön helpottamista ja pääsyä ajantasaisen tiedon lähteille. Lisäksi toimintaa tulee koordinoida entistä paremmin. Tämä kaikki lisää toiminnan vaikuttavuutta ja tehostaa voimavarojen käyttöä. Oikeusministeriön hallinnonalalle ehdotetaan perustettavaksi kentän työtä tukeva ja koordinoiva toiminto. 
 
Tarkoitus on laatia strategialle käytännönläheinen toimintasuunnitelma. Oikean suunnan varmistamiseksi toimintasuunnitelmassa tulee määritellä konkreettiset toiminnan tavoitteet ja tavoitteiden toteutumista on mitattava säännöllisesti. Saumaton yhteistyö poikkitieteelliseen tutkimuksen kanssa on tärkeää tilannekuvan saamiseksi.  
 
- Tuen ehdotusta perustaa oikeusministeriön hallinnonalalle uusi toiminto, joka ryhtyy koordinoimaan talousosaamisen strategiatyötä. Tämä on tärkeää, jotta esiintuodut kehittämiskohteet saadaan vietyä nopeasti käytäntöön, ministeri Henriksson painottaa.  
 
Ehdotus strategiaksi on laadittu Suomen Pankin johdolla yhdessä alan keskeisten toimijoiden ja tutkijoiden kanssa. Työssä otettiin huomioon suomalaisten talousosaamisen lähtötaso, talousosaamisen edistämiseksi tehtävä työ, markkinoilla vallitsevat olosuhteet ja yhteiskunnallinen tilanne. Lisäksi käytettiin OECD:n talouskasvatuksen kansainvälisen verkoston ohjeistuksia ja käytiin läpi useita kansainvälisiä esimerkkejä vastaavista järjestelyistä. 
 
Ehdotus Suomen talousosaamisen edistämisen kansalliseksi strategiaksi (pdf)
 
Lisätietoja: 
Suomen Pankki
johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen, p.  09 183 2007, [email protected]
talousosaamisen neuvonantaja Anu Raijas, p. 09 183 2625, [email protected]

oikeusministeriö
erityisavustaja Niklas Mannfolk, p. 050 306 3990, [email protected]
kansliapäällikkö Pekka Timonen, p. 0295 150 044, [email protected]

Anna-Maja Henriksson