Hyppää sisältöön
Media

Elinkautisvankien vapautumisen kehittämistarpeita arvioitu

Vuoigatvuođaministeriija
Julkaisuajankohta 18.12.2019 12.45
Tiedote

Oikeusministeriössä on valmistunut arviomuistio, jossa ehdotetaan toimia elinkautisvankien vapauttamismenettelyn kehittämiseksi.

Arviomuistio on ensimmäinen toimenpide liittyen hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan vaarallisimpien väkivaltarikollisten vapautumisen edellytyksiä arvioidaan perusteellisesti.

Elinkautiseen vankeuteen tuomitusta tehdään ennen vapauttamista arvio riskistä syyllistyä uudelleen väkivaltarikokseen. Nykyisessä lainsäädännössä riskiarvion asema vapauttamista harkittaessa on kuitenkin jonkin verran epäselvä.

Riskiarvioiden luotettavuudesta ja niiden hyödynnettävyydestä valmistellaan parhaillaan valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan hanketta. Sen valmistuttua pohditaan, millainen merkitys väkivaltariskiarviolle tulisi vapauttamisharkinnassa antaa, ja miten riskiarvion asemaa pitäisi selventää lainsäädännössä.

- Yhteiskunnan turvallisuuden kannalta on tärkeää, ettei vapautunut vanki uusisi väkivaltarikosta. Samanaikaisesti on pidettävä huolta siitä, että seuraamusjärjestelmä on johdonmukainen, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

- Vaarallisten väkivaltarikollisten vapauttamismalleja on pohdittava huolellisesti ja tutkimustietoon perustuen. Kiireessä tehdyt ratkaisut eivät välttämättä tuota toivottua tulosta, Henriksson painottaa.

Arviomuistiossa kiinnitetään lisäksi huomiota viranomaisten tiedonvaihdon ja yhteistyön sujuvuuteen sekä päihde- ja mielenterveyspalvelujen jatkumiseen elinkautisvankien vapauttamisen jälkeen. Arviomuistio lähetetään lausuntokierrokselle.

Jatkoselvitys muiden väkivaltarikollisten vapautumisesta

Elinkautisvangeilla rikoksen uusimisriski on verrattain matala. Jatkossa onkin selvitettävä myös muiden vakaviin väkivalta- tai seksuaalirikoksiin syyllistyneiden rikoksenuusijoiden vapauttamiseen liittyviä kehittämistarpeita. Tätä varten asetetaan poikkihallinnollinen työryhmä keväällä 2020.

Lisätietoja: hallitusneuvos Paulina Tallroth, puh. 0295 150 146, [email protected]

erityisasiantuntija Anne Kohvakka, puh. 0295 150 183, [email protected]

Elinkautisvankien vapauttamismenettelyn kehittämistarpeet -arviomuistio Lausuntopalvelu.fi:ssä

Vaarallisimpien väkivaltarikollisten vapauttamisen edellytykset -selvittämishanke

Back to top