Hyppää sisältöön
Media

EU-maat helpottavat yrityssaneeraukseen pääsyä

Vuoigatvuođaministeriija
Julkaisuajankohta 6.6.2019 11.43
Tiedote

EU:n oikeusministerit hyväksyivät tänään kokouksessaan Luxemburgissa maksukyvyttömyysdirektiivin, jonka tavoitteena on edistää elinkelpoisten yritysten saneerausmahdollisuuksia. Uudet säännökset on saatettava voimaan kaikissa EU-jäsenmaissa viimeistään kesällä 2022.

Tavoitteena on, että talousvaikeuksissa olevat elinkelpoiset yritykset voisivat toteuttaa yrityssaneerauksen varhaisessa vaiheessa ja näin välttää maksukyvyttömyyden.

Uudistus antaa myös uuden mahdollisuuden konkurssin tehneille yrittäjille. Lähtökohtana on, että maksukyvytön yrittäjä voi vapautua veloistaan kolmen vuoden kuluttua konkurssiin asettamisesta tai velkajärjestelyn maksuohjelman alkamisesta.

Lisäksi maksukyvyttömyysmenettelyjä ja niiden seurantaa tehostetaan. Tähän liittyvät toimet koskevat muun muassa selvittäjien valintaa ja kouluttamista, sähköisten viestintäkeinojen käyttämistä sekä tilastotietojen keräämistä menettelyistä.

Uudistus edistää osaltaan EU:n pääomamarkkinoiden yhdentymistä. Se vähentää rajat ylittävien investointien esteitä, edistää elinkelpoisen liiketoiminnan jatkumista sekä parantaa velkojen takaisinmaksuastetta.

Suomen osalta hyödyt liittyvät pääasiassa unionin sisämarkkinoiden tehostumiseen erityisesti rajat ylittävän sijoitus-, rahoitus- ja yritystoiminnan osalta. Direktiivi edellyttää Suomessa muutoksia muun muassa yrityssaneerausta sekä velkajärjestelyä koskevaan lainsäädäntöön.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Mari Aalto, puh. +358 295 150 502, lainsäädäntösihteeri Tuukka Vähätalo, puh. +358 295 150 240, sähköpostit: [email protected]

Hankesivu: Direktiiviehdotus maksukyvyttömyyslainsäädäntöjen harmonisoinnista

Back to top