Hyppää sisältöön
Media

EU:n oikeusministerit keskustelevat koronaviruksen vaikutuksesta demokratiaan

Vuoigatvuođaministeriija
Julkaisuajankohta 6.7.2020 10.26
Tiedote

EU:n oikeusministerit kokoontuvat tänään maanantaina 6. heinäkuuta epäviralliseen videokokoukseen. Suomea kokouksessa edustaa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

EU-puheenjohtajana aloittaneen Saksan järjestämässä kokouksessa oikeusministerit keskustelevat siitä, miten eurooppalaiset demokratiat ovat pystyneet vastaamaan koronaviruspandemian haasteisiin. Ministerit keskustelevat myös siitä, miten demokratiaa voidaan vahvistaa pandemian aikana erityisesti torjumalla disinformaatiota ja vihapuhetta. 

Lisäksi kokouksessa kuullaan komission esittely EU:n uudesta uhristrategiasta vuosille 2020–2025 sekä tätä täydentävä EU:n terrorismikoordinaattorin esitys terrorismin uhrien oikeuksien ja aseman vahvistamisesta.

- Suomen EU-puheenjohtajakaudella meidän keskeisenä tavoitteenamme oli EU:n uhristrategian aikaansaaminen. Olen siksi erittäin iloinen siitä, että komissio on edennyt asiassa nopeasti ja laatinut EU:n ensimmäisen rikoksen uhrien asemaa koskevan strategian. Strategia tukee ja vahvistaa Suomen hallitusohjelman tavoitteita rikosuhrin aseman parantamiseksi ja korostaa uhreille suunnattujen toimien ja palveluiden tehostamista, esimerkiksi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan uhreille, myös kriisien aikana, Anna-Maja Henriksson sanoo.

Lisätietoja: 
valtiosihteeri Malin Brännkärr, puh. +358 40 534 7727, [email protected] 

yksikön päällikkö Eeva Aittoniemi, EU- ja kansainväliset asiat, puh. +358 295 150 170, [email protected]

Lisätietoa kokouksesta

Back to top