Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson: EU:ssa on löydettävä keinoja torjua rasismia ja suvaitsemattomuutta

Oikeusministeriö 18.1.2013 13.30
Tiedote -

- Olen syvästi huolestunut rasismin ja suvaitsemattomuuden ilmiöistä EU:ssa, sanoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson EU:n oikeus- ja sisäasioiden neuvoston epävirallisessa kokouksessa Dublinissa tänään.

- Talouskriisillä voi olla vakavia seurauksia myös tässä suhteessa. On entistä tärkeämpää, että EU ja kaikki sen jäsenvaltiot ovat valppaina ja reagoivat nopeasti signaaleihin, jotka kertovat muukalaisvihan ja muun suvaitsemattomuuden kasvusta. Avoimesti rasistisia järjestöjä ja puolueita ei saa suvaita.

Irlannin EU-puheenjohtajakauden ensimmäisen oikeusministereiden tapaamisen yhtenä aiheena oli perusoikeuksien suojaaminen ja rasismin, viharikosten ja muun vastaavan suvaitsemattomuuden torjuminen EU:ssa.

Oikeusministeri Henriksson korosti Suomen pitävän tärkeänä sitä, että EU:ssa kehitetään ja vahvistetaan keinoja varmistaa unionin yhteisten arvojen, kuten ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen, sekä perusoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen toteutuminen jäsenvaltioissa.
- Tämä on välttämätöntä EU:n uskottavuuden säilyttämiseksi sekä kansalaisten että unionin ulkopuolisten tahojen silmissä, Henriksson sanoi.

Komission on määrä loppuvuonna laatia selvitys rasismin torjuntaa koskevan EU:n puitepäätöksen täytäntöönpanosta jäsenmaissa. Henriksson painotti, että EU-lainsäädäntö rasismin torjumisesta ja yhdenvertaisuuden toteuttamisesta on pantava jäsenvaltioissa täytäntöön tehokkaasti ja täytäntöönpanoa on seurattava tiiviisti. Myös lainsäädännön riittävyyttä on jatkuvasti arvioitava.

- Rikoslaki ja muut lainsäädäntötoimet eivät kuitenkaan riitä, sillä se mihin pitäisi kyetä vaikuttamaan, on ihmisten mielissä ja asenteissa, Henriksson huomautti.

- Tehokas tiedonkeruu ja tilastointi ovat oleellisia keinoja rasismin ja viharikosten näkyväksi tekemisessä ja ymmärtämisessä. EU-tasolla unionin perusoikeusvirasto tekee arvokasta työtä tällä saralla. Jos meillä ei ole selkeää kuvaa näistä ilmiöistä, on vaikea löytää oikeita keinoja ratkaista ongelmia. Myös kerätyn tiedon julkistaminen on tärkeää.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Robin Harms, puh. 02951 50176

EU