Hyppää sisältöön
Media

Ministerityöryhmä: ihmiskaupan vastaisen ohjelman valmistelu käyntiin

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 27.3.2020 11.32
Tiedote

Oikeusvaltion kehittämisen ja sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmä päätti käynnistää ihmiskaupan vastaisten toimien valmistelun. Tavoitteena on tehostaa rikosvastuun toteutumista ja parantaa ihmiskaupan uhrien asemaa.

Työ käynnistyy toimintaohjelman valmistelulla, jota ryhtyy tekemään lähiviikkoina asetettava työryhmä. Toimintaohjelmasta tulee laaja. Valmistelun aikana kuullaan myös kansalaisjärjestöjä ja muita tahoja. Työryhmä ottaa huomioon nykyiset poikkeusolot ja sovittaa kuulemisen vallitsevaan tilanteeseen tarpeen mukaan.

- Meidän on puututtava nykyistä tehokkaammin ihmiskauppaan. Uhrien parempi auttaminen ja ihmiskaupan nopeampi ilmitulo ovat työn keskeisiä tavoitteita. Hallitusohjelmaan sisältyy useita tähän liittyviä konkreettisia toimia. Pidän tärkeänä, että korjaamme lainsäädännössä ja viranomaiskäytännöissä havaitut ongelmat, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Demokratiaohjelman toimintasuunnitelma hyväksyttiin

Ministerityöryhmä hyväksyi toimintasuunnitelman kansalliselle demokratiaohjelmalle. Tavoitteena on kehittää suomalaista demokratiaa pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti.

- Oikeusvaltioperiaate, toimiva demokratia ja keskinäinen luottamus ovat yhteiskuntamme perusta. Ne saavat tavallistakin suuremman painoarvon nyt, kun elämme poikkeusoloissa. Myös uudenlaisten vuorovaikutuksen tapojen luominen on nyt tärkeämpää kuin koskaan, ministeri Henriksson painottaa.

Kansallinen demokratiaohjelma 2025 korostaa osallisuutta ja uudenlaista vuorovaikutusta julkisen hallinnon toiminnassa. Tarkoitus on vahvistaa ihmisten luottamusta demokraattiseen järjestelmään sekä vauhdittaa uusien osallistumistapojen käyttöönottoa, kuulemista ja vuorovaikutusta.
 
Ohjelmalla edistetään kansalaistoiminnan edellytyksiä, demokratia- ja ihmisoikeuskasvatusta ja nuorten osallisuutta. Ohjelman yhteydessä toimivissa parlamentaarisissa työryhmissä kehitetään vaali- ja puoluelainsäädäntöä sekä kansalaisaloitelakia ja valmistellaan avoimuusrekisteri.

Toimintasuunnitelmaa täydennetään työn edetessä ja saadun palautteen perusteella.

Lisätietoja:

Valtiosihteeri Malin Brännkärr, puh. 040 534 7727, [email protected]

Ministeri Henrikssonin erityisavustaja Otto Andersson, puh. 0295 150 121, [email protected]
Ministerityöryhmän pääsihteeri Venla Salmi, puh. 0295 150 064, [email protected]

Ihmiskaupan vastainen työ:
Valtioneuvoston ihmiskaupan vastaisen työn koordinaattori Venla Roth, puh. 0295 150 011, [email protected] 

Demokratiaohjelma 2025:
Yksikönpäällikkö Niklas Wilhelmsson, puh. 02951 50348, [email protected]
Erityisasiantuntija Maria Wakeham-Hartonen, puh. 02951 50416, [email protected]

Seuraa demokratiaohjelman etenemistä

Sivun alkuun