Hyppää sisältöön
Media

Vapaaehtoistyöhön ja kansalaistoimintaan liittyvää sääntelyä ja käytäntöjä pyritään sujuvoittamaan

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 16.5.2017 12.34
Tiedote

Kansalaisyhteiskuntaa ja vapaaehtoistyötä koskevien säädösten sujuvoittaminen ja käytäntöjen selkeyttäminen ovat aiheena oikeusministeriön tänään 16.5. järjestämässä pyöreän pöydän keskustelussa. Esillä ovat erityisesti vapaaehtoistyön verotuskysymykset sekä tapahtumien lupa- ja ilmoitusmenettelyt.

Tilaisuuteen osallistuu muun muassa eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän, kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan KANEn sekä valtioneuvoston demokratiaverkoston jäseniä.

Oikeusministeri Antti Häkkäsen mukaan keskustelun tavoitteena on käydä läpi haasteita, normeja, säädöksiä ja tulkintakäytäntöjä vapaaehtoistoimintaan liittyen sekä löytää niihin ratkaisuehdotuksia.

- Hallitusohjelman mukaisesti tavoitteena on nykyistä parempi ja kevyempi sääntely kansalaisten arjen ja vapaaehtoistoiminnan parantamiseksi. Tällä keskustelulla pyrimme konkretisoimaan ja priorisoimaan niitä kysymyksiä, joihin säädösten sujuvoittamistyössä tulisi kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan osalta keskittyä.

Aiempien selvitysten perusteella haasteet eivät ole ensisijaisesti säädöstasolla, vaan erilaisten käytäntöjen ja tulkintojen moninaisuudessa. Esimerkiksi järjestöjen työtä vapaaehtoistoiminnan järjestäjinä voidaan keventää pitkälti viranomaiskäytäntöjä ja -tulkintoja selkeyttämällä sekä parantamalla tiedonkulkua viranomaisilta järjestöille

Oikeusministeriö vastaa vapaaehtoistyön toimintaedellytysten koordinoinnista ja kehittämisestä valtioneuvostossa. Demokratia.fi-sivustolle on koottu keskeiset vapaaehtoistoimintaa koskevat ohjeet järjestöille ja vapaaehtoisille.

Valtiovarainministeriön työryhmä esitti vuonna 2015 toimenpiteitä mm. vapaaehtoistyön verotukseen, kulukorvauksiin ja toimijoiden palkitsemiseen, vapaaehtoisten vakuutuksiin ja vastuisiin, avustusten hakujärjestelmän kehittämiseen sekä lupa- ja ilmoitusmenettelyiden keventämiseen liittyen. Monet raportissa esitetyistä toimenpiteistä ovat jo edenneet tai ovat parhaillaan työn alla. Oikeusministeriön koordinoima valtioneuvoston demokratiaverkosto seuraa ehdotettujen uudistusten etenemistä.

Lisätietoja:
ylitarkastaja Liisa Männistö, puh. 02951 50231, ja
neuvotteleva virkamies Niklas Wilhelmsson, puh. 02951 50348,
sähköposti: [email protected]

Tietopaketti vapaaehtoistyöhön liittyvästä ohjeistuksesta 
Vapaaehtoistoiminnan koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittäneen työryhmän loppuraportti (VM 39/2015)

Antti Häkkänen
Sivun alkuun