Sakkomenettelyn soveltamisalan laajentaminen

OM015:00/2016 Statute drafting

Voimassa olevan rangaistusmääräysmenettelystä annetun lain (692/1993) soveltamisala on rajattu rikoksiin, joista ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Rangaistusmääräysmenettelyssä voidaan määrätä sakkorangaistus ja enintään 1000 euron menettämisseuraamus. Menettelyn soveltamisalaan aiheutuu lisärajoitteita oheisseuraamuksia koskevasta sääntelystä. Esimerkiksi rattijuopumukset jäävät soveltamisalan ulkopuolelle enimmäisrangaistusehdon täyttymisestä huolimatta, koska ajokieltoon määrääminen rattijuopumuksen pakollisena oheisseuraamuksena on ajokorttilain mukaan mahdollista vain tuomioistuimessa. Mainitut soveltamisalarajoitukset koskevat myös uutta sakkomenettelylakia, joka tulee voimaan aikaisintaan vuoden 2016 lopulla. Valmistelussa arvioidaan tarkoituksenmukaiset keinot sakkomenettelyn soveltamisalan laajentamiseksi siten, että epäillyn ja asianomistajan oikeusturvaan kiinnitetään huomiota ja tuomiovallan käyttöä koskevat ...

Basic information Completed

Project number OM015:00/2016

Case numbers OM 4/41/2016

Set by Ministry of Justice

Term/schedule 8.6.2016 –

Date of appointment 8.6.2016

Law drafting

Government proposal 103/2017 Information on parliamentary proceedings

Parliamentary reply 153/2017

Adopted statute-

Goals and results

Tehtävänä on pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategisen ohjelman perusteella selvittää keinot rikosasioiden tuomioistuimen ulkopuolella tapahtuvan summaarisen menettelyn soveltamisalan laajentamiseksi ja valmistella tätä koskevat säännösehdotukset. Muutosten lähtökohdaksi otetaan uusi sakkomenettely, josta säädetään sakon ja rikesakon määräämisestä annetussa laissa (754/2010). Päätehtävän ohessa tarkastellaan myös sakon määräämistä koskevan menettelyn ja ajokieltomenettelyn yksityiskohtia.

Summary

Voimassa olevan rangaistusmääräysmenettelystä annetun lain (692/1993) soveltamisala on rajattu rikoksiin, joista ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Rangaistusmääräysmenettelyssä voidaan määrätä sakkorangaistus ja enintään 1000 euron menettämisseuraamus. Menettelyn soveltamisalaan aiheutuu lisärajoitteita oheisseuraamuksia koskevasta sääntelystä. Esimerkiksi rattijuopumukset jäävät soveltamisalan ulkopuolelle enimmäisrangaistusehdon täyttymisestä huolimatta, koska ajokieltoon määrääminen rattijuopumuksen pakollisena oheisseuraamuksena on ajokorttilain mukaan mahdollista vain tuomioistuimessa. Mainitut soveltamisalarajoitukset koskevat myös uutta sakkomenettelylakia, joka tulee voimaan aikaisintaan vuoden 2016 lopulla. Valmistelussa arvioidaan tarkoituksenmukaiset keinot sakkomenettelyn soveltamisalan laajentamiseksi siten, että epäillyn ja asianomistajan oikeusturvaan kiinnitetään huomiota ja tuomiovallan käyttöä koskevat perustuslailliset reunaehdot otetaan huomioon. Myös EU-lainsäädännöstä voi johtua rajoitteita laajentamiselle. Osana ehdotusten valmistelua arvioidaan niiden taloudelliset vaikutukset. Työryhmän työskentelyssä otetaan huomioon oikeudenhoidon uudistamisohjelman linjaukset vuosille 2013-2025.

Starting points

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategisen ohjelman (29.5.2015) mukaan hallituskaudella mahdollistetaan tuomioistuinten keskittyminen ydintehtäviin. Ohjelman mukaan alioikeuksista siirretään summaariseen menettelyyn eli rangaistusmääräysmenettelyyn rikosasiat, joista voi seurata sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta (hallitusohjelman liite 6, s. 30).