Skip to content
Media

Ministeri Kurvinen:
Lisärahoitusta maakuntien yliopistokeskusten vahvistamiseen ja kehittämiseen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 29.11.2021 11.57
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on kohdentanut kuudelle yliopistokeskukselle yhteensä kolme miljoonaa euroa lisärahoitusta toiminnan kehittämiseen sekä alueellisen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vahvistamiseen. Kertaluonteinen rahoitus osoitetaan yliopistojen vuoden 2020 jakamattomasta strategiaperusteisesta rahoituksesta.

– Korkeakoulupolitiikan uusi suunta on alueellisen korkeakouluverkon vahvistaminen, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen.

– Yliopistokeskusten tärkeä työ palvelee opiskelijoita ja tutkimusta valtakunnallisesti sekä niiden toiminta-alueilla Kainuussa, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Etelä-Savossa ja Päijät-Hämeessä. Rahoituksella haluan kasvattaa yliopistokeskusten kädenjälkeä entisestään, ministeri Kurvinen jatkaa.

Rahoituksesta päätettiin yliopistojen hakemusten pohjalta. Hakemusten arvioinnissa painotettiin yhteistyötä alueellisen työvoima- ja osaamistarpeen vahvistamiseksi, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan toimenpiteitä sekä yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa. Lisäksi huomioitiin opiskelijoiden ja tutkijoiden työllistymismahdollisuuksien edistäminen yliopistokaupungeissa.

Yliopistokeskusten toimintaympäristöt vaihtelevat suuresti niin elinkeinorakenteen, väestökehityksen kuin innovaatioympäristöjen osalta, joten painotukset yliopistokeskusten hakemuksissa vaihtelivat. Kaikissa hakemuksissa oli selkeä kytkentä yliopistokeskuksen strategian lisäksi oman maakunnan strategiaan, osaamiskärkiin tai rakentumassa oleviin ekosysteemeihin.

Myönnetty rahoitus

Kajaanin, Mikkelin ja Lahden yliopistokeskusten osalta rahoituspäätös on haetun rahoitustason mukainen.

Koordinaatioyliopisto Yliopistokeskus Myönnetty rahoitus, euroa
Oulun yliopisto Kajaanin yliopistokeskus 400 000
Tampereen yliopisto Porin yliopistokeskus 541 000
Tampereen yliopisto Seinäjoen yliopistokeskus 531 000
Jyväskylän yliopisto Kokkolan yliopistokeskus 528 000
Helsingin yliopisto Mikkelin yliopistokeskus 500 000
Helsingin yliopisto Lahden yliopistokeskus 500 000
Yhteensä   3 000 000

Tiedote 11.10.2021: Korkeakouluille lisätukea toiminnan kehittämiseen ja yliopistokeskusten vahvistamiseen

Lisätietoja: ylijohtaja Atte Jääskeläinen, p. 0295 330 309

Back to top