Skip to content
Media

Pidetty! – Tervetulleita kokeiluja ja tekemisen meininkiä oikeushallinnossa

Ministry of Justice
Taru Ritari
Julkaisuajankohta 10.10.2023 11.22
Kolumni

”Pidetty!” Miksi hankkeella on tällainen nimi? Ensinnäkin siksi, että sana on mieleen jäävä ja myönteinen. Toisekseen hankkeen tavoitteena on, että oikeushallinnon työpaikat ja ammatit ovat pidettyjä ja niihin halutaan hakeutua. Ja että rekrytoitu henkilöstö saadaan pidettyä motivoituneena pitkään.

Pidetty! -hankkeen tavoitekokonaisuus on laaja ja priorisointeja on pakko tehdä. Oikeusministeriön suuri hallinnonala itsenäisine virastoineen ja keskenään erilaisine rekrytointihaasteineen ja kehittämistoimineen tuo myös oman vaikeutensa vaikuttavimpien toimenpiteiden valintaan. Haasteista huolimatta paljon on myös tehtävissä.

Hankepäällikkönä olen valinnut omaksi sloganikseni ”Keskitytään siihen, mikä on mahdollista”. Haluan johtaa hanketta myönteisellä, valmentavalla ja ratkaisukeskeisellä otteella. Peräänkuulutan can do –asennetta.

Kaksivuotisen hankkeen työryhmässä onkin hyvää tekemisen meininkiä – olemme käärineet hihat ja lähteneet pohtimaan, miten tunnistettuja henkilöstön saatavuus- ja pysyvyyshaasteita voitaisiin selättää – askel kerrallaan, pala palalta. Tunnistan, että jo rohkeiden kokeilujen ideointi, saati käytäntöön vieminen saa hallinnon toimijat ulos mukavuusalueeltaan. Toivon, ettemme tyydy menemään aidan matalimmasta kohdasta.

Mikä oikeusalan ammatti sopisi juuri sinulle?

Hankkeemme tavoitteena on saada lisää hyviä työnhakijoita avoimeksi julistettuihin virkoihin ja määräaikaisuuksiin eri puolilla Suomea. Osaltaan kyse lienee tunnettuudesta: Tiedetäänkö, mitä arjen työ on? Tunnetaanko oikeushallinnon ammattien moninaisuutta? Tunnetaanko työnantajavirastot?

Tätä taklaamme eri tavoin. Varmistamme, että ammateistamme on tietoa ja työntekijätarinoita erilaisilla sivustoilla. Olemme esillä messuilla ja tapahtumissa. Viilaamme työnhakuilmoituksia. Tiivistämme yhteistyötä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa. Varmistamme nettisivujen ajantasaisuuden ja informatiivisuuden. Ei ehkä kuulosta kovin luovilta toimenpiteiltä – mutta perustasolta kannattaa aloittaa!

Valtio – ja jo pelkästään oikeushallinto tarjoaa monipuolisen kattauksen erilaisia työnkuvia. Olemme vakuuttuneita siitä, että kaikenlaisille ihmistyypeille ja monen taustaisille osaajille löytyy meiltä mielekäs työ.

Teemme erilaisia ammatteja tutuksi Mikä oikeusalan ammatti sopisi sinulle -soveltuvuustestin avulla. Projekti on käynnistetty Oikotien kanssa ja valmis testi päästään laittamaan jakoon viimeistään vuodenvaihteen paikkeilla.

Espoon Yrityskylässä pääsee työskentelemään Oikeustalossa

Toinen uusista avauksistamme liittyy kuudesluokkalaisille suunnattuun Yrityskylään, jonne ensimmäisenä valtionhallinnon toimijana olemme tuoneet tarjolle oman pienoisyrityksemme; Oikeustalon. Valittavana on neljä ammattia: laamanni, syyttäjä, kansliatyöntekijä ja ennakoiva talousneuvoja, joista jokaisen työpäivään kuuluu ammateille tyypillisiä työtehtäviä.

Yrityskylä-kokeilu palvelee tunnettuustavoitteiden lisäksi myös hankkeen moninaisuuden edistämisen tavoitteita – Oikeustaloon tutustuu tuhansia lapsia ja heidän lähipiiriään Uudenmaan alueella. Lisäksi tavoitamme laajasti ruuhka-Suomen ruotsinkielisten koulujen oppilaita. Saapa nähdä, minkä verran meille tulee hakemaan TET-harjoitteluun, kesätöihin tai työharjoitteluun nuoria, jotka kertovat kiinnostuneensa työstä oikeushallinnossa nimenomaan Yrityskylässä!

Rekrytointiprosessien leanausta, valmentavaa työotetta ja benchmarkausta

Tunnettuustoimien lisäksi hankkeen alkuvaiheessa on helpohkona toimenpiteenä lähdetty kehittämään oikeushallinnon työnhakuprosesseja. Valtiolla rekrytointikäytäntöjämme sitoo monikin säännös, mutta voimmeko sujuvoittaa prosesseja viraston sisällä? Tai parantaa hakijakokemusta? Kuvata paremmin työn teon tapojamme, arvojamme ja työn arkea prosessin eri vaiheissa? Tulemme hankkeen toimesta järjestämään koulutusta rekrytointeja tekeville ja rekrytointien sujuvoittamisprojektejakin on lähdössä käyntiin.

Työ- ja johtamiskulttuurilla tiedetään olevan keskeinen merkitys henkilöstön viihtymiselle. Samalla näiden muuttamisen tiedetään olevan hidasta ja mahdollisesti kivuliastakin. Pidetty!-hankkeen reseptinä tähän on ”valmentavaa työotetta kolmella tapaa”. Ensinnäkin oikeushallinnon esihenkilöille tarjotaan mahdollisuutta oppia valmentavaa työotetta mentoroinnin kautta. Toiseksi virkamiehille järjestetään webinaareja, joiden avulla herätellään tunnistamaan valmentavan työotteen hyödyt ja mahdollisuudet. Kolmanneksi työyhteisöjä tuetaan omien toimintatapojensa kehittämisessä.

Oikeusministeriön hallinnonalalla on jo pitkään tehty verkostomaista yhteistyötä ja tehty yhteistä kehittämistä. Haluamme vahvistaa tätä Pidetty!-hankkeessa entisestään. Hanke järjestää neljästi vuodessa teams-tilaisuuksia, joissa esitellään virastoissa tehtyjä kokeiluja ja kehittämistoimia. Kuka tahansa oikeushallinnon virkamies voi tulla näihin kuulolle ja innostua itsekin viemään kokeiluinnostusta omaan kotivirastoonsa.

Kirjoittaja

Erityisasiantuntija Taru Ritari on Pidetty! –hankkeen hankepäällikkö.
Back to top