Skip to content
Media

Sakon täytäntöönpanon uudistusta koskeva lakiehdotus lausunnoille

Ministry of Justice
Julkaisuajankohta 20.5.2024 14.38
Tiedote

Oikeusministeriön työryhmä on valmistellut ehdotuksen uudeksi laiksi sakon täytäntöönpanosta. Saatavien perintää koskevia säännöksiä ja viranomaisten tehtäviä selvennettäisiin. Tavoitteena on sujuvoittaa saatavien perintää ja yksinkertaistaa täytäntöönpanomenettelyä. Lakihanke liittyy Oikeusrekisterikeskuksen täytäntöönpanossa käyttämän tietojärjestelmän uudistukseen.

Sakon täytäntöönpanosta annetun lain nojalla peritään lukuisia erilaisia valtion rahamääräisiä saatavia ja muuhun omaisuuteen kohdistuvia seuraamuksia. Keskeisiä ovat sakot, rikosuhrimaksu ja erilaiset hallinnolliset seuraamusmaksut kuten esimerkiksi liikennevirhemaksu. Lisäksi laissa säädetään sakon muuntorangaistuksen määräämismenettelystä eli sakon muuntamisesta vankeudeksi.

Uudessa laissa säädettäisiin yhtenäiset säännökset hallinnollisten seuraamusmaksujen täytäntöönpanoon. Tällä hetkellä säännöksiä on lukuisissa eri laeissa tai ne puuttuvat kokonaan. Lisäksi säädettäisiin nykyistä selkeämmin rahamääräisten seuraamusten täytäntöönpanosta.

Myös sakon muuntorangaistuksen määräämismenettelystä säädettäisiin nykyistä selkeämmin. Menettely tapahtuisi jatkossa sähköisesti. Muuntorangaistuksen täytäntöönpanovaiheessa ulosoton tehtävät siirrettäisiin Rikosseuraamuslaitokselle ja pitkälti automatisoitaisiin.

Muut keskeiset muutokset koskisivat muun muassa rikosvahinkosaatavien ja menettämisseuraamuksen täytäntöönpanoa. Menettämisseuraamus tarkoittaa rikokseen liittyvän omaisuuden tuomitsemista valtiolle.

Lakiehdotus on lausunnoilla 23. elokuuta saakka Lausuntopalvelu.fi:ssä.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Juho Martikainen, p. 0295 150 520, [email protected]

Lausuntopyyntö

Back to top