Skip to content
Media

Julkisuuslaki ajantasaistetaan

Ministry of Justice
Julkaisuajankohta 9.2.2021 15.31
Tiedote

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän, joka ryhtyy ajantasaistamaan julkisuuslakia. Tavoitteena on varmistaa yhteiskunnan avoimuus tekemällä laista nykyistä selkeämpi ja toimivampi. Työryhmän puheenjohtajana toimii professori emeritus Olli Mäenpää.

Nykyinen julkisuuslaki on ollut voimassa yli 20 vuotta. Tänä aikana esimerkiksi digitalisaatio on muuttanut toimintaympäristöä ja viranomaisen toimintatapoja: valtaosa käsitellystä tiedosta on sähköisessä muodossa ja tietomassat ovat suuria. Myös esimerkiksi henkilötietojen suojaa koskeva sääntely on muuttunut. 

Tavoitteena lain selkeyttäminen 

Työryhmän tehtävänä on ensinnäkin julkisuuslain sääntelyn selkeyttäminen ja ajantasaistaminen siten, että julkisuusperiaatteen toteutuminen voidaan varmistaa myös jatkossa. Vuosien aikana saatu kokemus julkisuuslaista on käytännössä osoittanut, että osa julkisuuslain säännöksistä on hankalasti sovellettavia. Uudistustyön aikana paneudutaan muun muassa siihen, voiko viranomaisten asiakirjojen julkisuuden ja henkilötietojen suojan välistä suhdetta selkeyttää. 

Uudistustyössä selvitetään lisäksi, tulisiko julkisuuslain soveltamisalaa laajentaa julkista hallintotehtävää hoitaviin sekä kokonaan julkisyhteisön tai julkisyhteisöjen omistuksessa oleviin yhteisöihin ja muihin kuntakonserneihin kuuluviin yhteisöihin sekä näihin asemansa ja rahoituksensa puolesta rinnastuviin yhteisöihin, säätiöihin ja yhdistyksiin. Myös julkisten varojen käytön merkitystä soveltamisalan määrittäjänä arvioidaan.

Lain perusratkaisuja ei uudistuksessa ole tarkoitus muuttaa. Esimerkiksi asiakirjan salassapitoperusteiden sisältöä ei ole tarkoitus laajemmin uudistaa.
Uudistuksen on tarkoitus valmistua kokonaisuudessaan ensi hallituskaudella. Julkinen keskustelu ja osallistaminen ovat tärkeä osa uudistustyötä, ja niihin kiinnitetään erityistä huomiota. 

Lisätietoja: 
lainsäädäntöneuvos Virpi Korhonen, p. 0295 150 100, [email protected]
yksikönpäällikkö Timo Makkonen, p. 0295 150 230,[email protected]
osastopäällikkö Johanna Suurpää, p. 0295 150 534, [email protected]

Back to top